Yhteistyö ja rohkeus lääkkeiksi rakenteellisen sosiaalityön vahvistamiseen

Seminaarin osallistujat täyttivät G18:n juhlasalin ääriä myöten.

Kansainvälisenä sosiaalityön päivänä 19.3., jolloin sattumoisin vietettiin myös Minna Canthin ja tasa-arvon päivää, järjestimme Helsingissä rakenteellisen sosiaalityön juhlaseminaarin nimellä Sosiaalisia

ilmiöitä. Helsingissä on pitkä historia rakenteellisen sosiaalityön ja erityisesti sosiaalisen raportoinnin kehittämisessä, mutta meidät järjestäjät yllätti silti se nopeus, jolla seminaarin osallistujamäärä täyttyi. Se viittasi jo osaltaan siihen, että tilaisuus herätti mielenkiintoa ja innostusta. Innostavaksi
päivä muodostuikin.

Apulaispormestari Sanna Vesikansa puhui rakenteellisesta
sosiaalityöstä päätöksenteon näkökulmasta.

Seminaarissa käytiin moninäkökulmaista ja vilkasta keskustelua rakenteellisesta sosiaalityöstä niin käytännön työn, johtamisen, päätöksenteon kuin tutkimuksen ja opetuksen näkökulmista. Kaisa Pasasen lyhyen historiikin jälkeen apulaispormestari Sanna Vesikansa nosti esiin sosiaalisen raportoinnin tarpeellisuuden poliittisen päätöksenteon tukena. Helsingin yliopiston apulaisprofessori Kris Clarke huomautti esimerkiksi, että isot muutokset ja liikkeet näkyvät ensin mikrotasolla, asiakastyössä, minkä vuoksi asiakastyössä syntyvää tietoa on tärkeää tuoda esiin. Gerontologisen sosiaalityön ja perhehoidon sosiaalityöntekijät kertoivat, kuinka he ovat muuttaneet rakenteellisen sosiaalityön tuottamaa tietoa konkreettisiksi toimenpiteiksi omissa yksiköissään. Lisäksi järjestettiin paneelikeskustelu rakenteellisen sosiaalityön edistämisestä eri toimijoiden yhteistyönä.

Väittämiä rakenteellisesta sosiaalityöstä

Seminaarin ohessa toteutimme rakenteellista sosiaalityötä koskevan kyselyn, jossa esitettiin erilaisia väittämiä kansainväliseen sosiaalityön määritelmään ja sosiaalihuoltolain rakenteellisen sosiaalityön määritelmään pohjautuen. Väittämiin oli mahdollista vastata olevansa joko samaa tai eri mieltä, eikä vastaaminen ollut suinkaan yksiselitteistä. Esittämämme väittämät olivat seuraavat:

1.   Sosiaalialan työssä on tuotu riittävästi asiakkaiden ääntä kuuluviin.

2.   Käytännön sosiaalityössä hyödynnetään teorioita ja tutkimustietoa asiakkaiden hyväksi.

3.   Sosiaalityössä työskennellään liikaa yksilöiden parissa sen sijaan, että tehtäisiin eriarvoistaviin rakenteisiin vaikuttavaa työtä.

4.   Sosiaalialan työntekijöillä on riittävästi keinoja rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen.

5.   Sosiaalityössä ei olla riittävän hyviä tuottamaan tietoa palvelujen vaikutuksista, jotta toimenpide-ehdotukset sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi tulisivat kuulluiksi.

Helsingin yliopiston apulaisprofessori Kris Clarke tarjosi
teoreettisen katsauksen rakenteelliseen sosiaalityöhön. 

Kyselyyn saatiin yhteensä 49 vastausta. Eniten mielipiteitä jakoi väittämä kaksi, vaikka merkittäviä eroja vastauksista ei löytynyt. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että teorioita ja tutkimusta ei hyödynnetä riittävästi asiakkaiden auttamisessa. Ei liene yllätys, että vastaajien mielestä asiakkaiden ääni ei pääse sosiaalityössä vieläkään riittävästi kuuluviin. Toisaalta nähtiin, että rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen ei ole riittävästi keinoja eikä osaamista sellaisen tiedon tuottamiseen, joka tulisi kuulluksi, kun tehdään ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä.

Kyselyn perusteella voidaan todeta, että osallistujat olivat melko yksimielisiä siitä, että meillä on vielä tehtävää rakenteellisen sosiaalityön osa-alueella. Yhteenvetona esitämme, että yksilökohtaisen työn kehittämisen lisäksi on yhtälailla tärkeää keskittyä rakenteellisen työn kehittämiseen, jos haluamme vähentää eriarvoisuutta ja ehkäistä sosiaalisten ongelmien syntymistä. 

Estävätkö rakenteet ja resurssit rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisen?

”Ajankäytön ongelmat (lakisääteiset tehtävät, yksilö- perhekohtaisen työn paine) ajavat rakenteellista työtä marginaaliin.” -avoin vastaus

Kyselyn avoimessa kentässä oli mahdollisuus tarkentaa omia vastauksia.  Vastaajat nostivat esiin, että osaamista rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen olisi, mutta toteuttaminen ei onnistu, koska aika, välineet ja rakenteet puuttuvat. Toisaalta tuotiin esiin sosiaalialan ammattilaisten vastuu rakenteellisen sosiaalityön edistämisessä. Seminaarin keskusteluissa toistui tarve sosiaalialan ammattilaisten rohkaistumisesta asiantuntijatiedon esiin tuomiseen ja julkiseen keskusteluun osallistumiseen.

”Sosiaalityö ei osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun, ääntä ei kuulu.” -avoin vastaus

Muutamissa vastauksissa nähtiin, että sosiaalityön tietoa ei arvosteta, mikä rajoittaa vaikuttamismahdollisuuksia.

”Osaaminen on, mutta asenne sostyötä kohtaan ylemmillä tahoilla painaa tiedon pois näkyvistä/vähättelee tietoa.” -avoin vastaus

”Jos johto on terv huoltoa niin sos puolen jutut kaikuu kuuroille korville.” -avoin vastaus

Seminaaripäivän lopussa käydyssä paneelikeskustelussa niin nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja Leena Luhtasela kuin apulaispormestari Sanna Vesikansa kannustivat sosiaalityöntekijöitä osallistumaan rohkeammin sosiaali- ja terveyspalveluista käytävään julkiseen keskusteluun. Päivän keskusteluissa todettiin, että johdon ja lähiesimiesten tärkeänä tehtävänä on tukea rakenteellisen sosiaalityön toteuttamista ja järjestää sille aikaa.

”Noin 5 % työajasta on tarkoitettu rakenteelliseen työhön. Rohkea oletukseni on, että tämä ei toteudu. Esimiesten rohkaisua ja kannustusta tarvitaan. Jos työntekijää asia ei kiinnosta, niin aikaresurssin voisi sovitusti siirtää toiselle työntekijälle.” -avoin vastaus

Paneelissa käytiin moninäkökulmaista keskustelua rakenteellisen sosiaalityön edistämisestä. Panelisteina Lena Pascale, Leena Luhtasela, Sanna Teiro, Mirja Satka ja Sanna Vesikansa. Puheenjohtajana Laura Yliruka ja päivän juontajana Ulla Tyyskä.

Yhteistyöllä tiedolla vaikuttamiseen

Mitä sitten rakenteellisen sosiaalityön edistämiseksi tulisi tehdä? Keskusteluissa korostui erityisesti kaksi näkökulmaa: yhteistyö ja rohkeus. Rakenteelliseen sosiaalityöhön tulee osallistaa laajasti ammattilaisia, asiakkaita, opiskelijoita ja yhteistyökumppaneita, koota eri yksiköissä tehtyjä havaintoja laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja viedä tietoa systemaattisesti eteenpäin. Kyse ei ole minkään yksittäisen ammattiryhmän tehtävästä. Yhteistyötä tarvitaan myös johdon ja käytännön työntekijöiden välillä, jotta tieto saadaan muutettua toimenpiteiksi. Lisäksi tarvitaan rohkeutta tuoda asiantuntijuuteen perustuvaa tietoa julkiseen keskusteluun sekä rohkeutta tarttua tietoon ja muuttaa toimintaa sen perusteella.

Haastamme tällä kirjoituksella kaikki sosiaalialan ammattilaiset pohtimaan, tyydymmekö oletukseen, että meitä ei haluta kuulla, vai osallistummeko rohkeasti keskusteluun myös silloin, kun meiltä ei kysytä? Piiloudummeko salassapidon taakse uskaltamatta kommentoida ja kertoa asiakkaiden arjesta? Olisiko tänään se päivä, jolloin kerrot jollekin uudelle ihmiselle jotain sellaista asiakkaasi arjesta, johon toivoisit muutosta? Mikä olisi seuraava askel?

Haastamme myös esimiehet ja johdon miettimään, miten rakenteellisen sosiaalityön tekeminen mahdollistetaan kiireisessä arjessa? Miten asiakkaille ja sosiaalisen raportoinnin tekijöille viestitään raporttien aiheuttamista toimenpiteistä? Miten tuot esiin verkostoissasi sosiaalisista raporteista saamasi tietoa?

”Social work sucks! Ainakin nykymenetelmillä. Me ollaan pieniä nynnyjä, jotka puuhaavat omia eikä ryhdytä poliittisesti aktiiviseksi, kuten varmaan pitäisi, jos haluaisi vaikuttaa asioihin!” -avoin vastaus

Sanoista tekoihin. Haastamme sinua, lukijamme, kommentoimaan tähän alle niitä ilmiöitä, jotka ansaitsevat saada huomion sosiaalisessa raportoinnissa ja joiden vuoksi tulisi ryhtyä yhdessä toimenpiteisiin.

Kaisa Pasanen, Kaisa Saarinen ja Sanna Salminen

Kirjoittajat työskentelevät Helsingin sosiaali- ja terveystoimialalla sosiaalialan kehittämisen parissa.