Sijaishuoltopaikkaan siirtymisestä voi jäädä hyvä muisto – onnistunut lastensuojelutyöskentely vaatii aikaa

Tämän vuoden maaliskuussa ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä rap-artisti Mikael Gabrielina tunnettu Mikael Sohlman kertoi kokemuksistaan lastensuojelusta ja myös sijaishuoltoon siirtymisestä. Sohlmanin muistikuvat erityisesti sijaishuoltopaikkaan siirtymisestä ovat artikkelin perusteella karuja ja koskettavia. Jutusta syntyykin vaikutelma, että sijaishuoltopaikkaan muutto on ollut Sohlmanille traumaattinen kokemus, joka on jättänyt jälkeensä kipeän muiston, jonka kanssa

Sohlman kamppailee yhä. Artikkelissa Sohlman esimerkiksi muistelee, että siirtyminen sijaishuoltopaikkaan on tullut hänelle täysin yllätyksenä.

Toisenlaisiakin tarinoita sijaishuoltopaikkaan siirtymisestä onneksi on. Niitä myös pyritään tavoitteellisesti rakentamaan lasta ja perhettä tukevassa lastensuojelutyöskentelyssä. Avohuollon sosiaalityöntekijät tiedostavat hyvin, että sijaishuoltopaikkaan siirtyminen on aina lapselle ja hänen perheelleen vaativa ja tunteita herättävä hetki. Sosiaalityöntekijät miettivätkin paljon sitä, miten luotsata sijaishuoltopaikkaan muuttamiseen liittyviä tilanteita sensitiivisesti ja perhettä tukevalla tavalla. Jokaisen lapsen tilanne on erilainen, omanlaisensa, kuten myös työskentelyn raamit ja olosuhteet. Jokaisesta sijaishuoltoon siirtymästä kuitenkin pyritään lähtökohtaisesti tekemään lastensuojelussa niin hyvä kuin mahdollista.

Tommin ja hänen sosiaalityöntekijöidensä kokemus Tommin siirtymisestä pitkäaikaiseen sijaishuoltopaikkaan on ollut hyvä. 13-vuotias Tommi sijoitettiin kiireellisesti Helsingin kaupungin vastaanottolaitokseen jokin aika sitten. Kiireellinen sijoitus oli Tommille yllätys, vaikka Tommi olikin ounastellut sitä, toisinaan jopa toivonut. Kuluneen syksyn aikana Tommi ei ollut pystynyt juurikaan käymään koulussa ja elämässä oli ollut muutenkin kaikenlaista harmia ja hässäkkää.

Kun Tommi sijoitettiin vastaanottoon, erityissosiaalityöntekijä pohti Tommin kanssa erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tommista ajatus siitä, että hän asuisi vastaanoton kaltaisessa paikassa, jossa samassa rakennuksessa tai ihan sitä liki olisi myös koulu, tuntui heti hyvältä. Kun oma sosiaalityöntekijä sitten ehdotti Tommille pitkäaikaista sijoitusta, Tommi oli asiasta heti samaa mieltä. Myös vanhemmista pitkäaikainen sijoitus tuntui oikealta ratkaisulta.

Pitkäaikaisen, koulullisen sijaishuoltopaikan odottaminen oli Tommille ja vanhemmille ajoittain tuskastuttavaakin aikaa. Kun tieto mahdollisesta paikasta tuli, se tuntuikin helpottavalta, vaikka uusi paikka tietysti jännitti. Paikan löytyminen herätti kuitenkin ennen kaikkea toivon siitä, että sijaishuollossa Tommi pääsisi kiinni uuteen arkeen ja kääntämään elämässä uuden sivun.

Tommille kaavailtu sijaishuoltopaikka sijaitsi useamman sadan kilometrin päässä Helsingistä. Tommi lähti tutustumaan paikkaan yhdessä oman sosiaalityöntekijänsä kanssa autolla. Sama sosiaalityöntekijä oli käynyt tapaamassa Tommia ennen sijoitusta monta kertaa kotona, aina lastensuojelun asiakkuuden alkamisesta asti. Siihen aikaan Tommi ei juuri liikkunut päivisin minnekään, ja unirytmikin oli sekava.

Kun sosiaalityöntekijä oli tullut tapaamaan Tommia kotiin, sosiaalityöntekijällä oli saattanut olla mukanaan Tommin suosikkihampurilaisateria. Oli tuntunut kivalta, että sosiaalityöntekijä oli painanut mieleensä tällaisia Tommille mieleisiä asioita, joista äiti oli kertonut. Välillä sosiaalityöntekijä oli ostanut hampurilaisen myös itselleen, ja Tommi ja sosiaalityöntekijä olivat syöneet yhdessä Tommin perheen keittiössä ja jutelleet niitä näitä. Monesti naurettiinkin. Kun Tommi ja sosiaalityöntekijä ajoivat yhdessä tutustumaan sijaishuoltopaikkaan, matkallakin pysähdyttiin syömään.

Tutustumispäivänä Tommi pääsi näkemään sijaishuoltopaikassa ensimmäistä kertaa paitsi itse paikan, sen tilat ja oman huoneensa, myös tulevan omaohjaajansa. Oli mahdollista kysyä ne kysymykset, mitkä mietityttivät. Illaksi ajettiin vielä sosiaalityöntekijän kanssa takaisin Helsinkiin. Matkalla juteltiin siitä, millainen paikka oli ollut ja miltä sinne meno nyt tuntuu. Yhdessä vietetyn päivän aikana Tommin ja sosiaalityöntekijän yhteinen huumori syveni entisestään. Oli helppo puhua kaikenlaisesta.

Ennen varsinaista muuttopäivää sosiaalityöntekijä kysyi vielä virallisesti Tommin ja vanhempien mielipidettä sijaishuoltopaikasta. Sitä ennen sosiaalityöntekijät olivat kuulleet Tommia ja vanhempia myös huostaanotosta. Kaikilla oli oikeus kertoa oma mielipiteensä ja sanoa myös, mistä asioista oli eri mieltä.

Tommin varsinaisesta muuttopäivästä sijaishuoltopaikkaan sovittiin hyvissä ajoin etukäteen sijaishuoltopaikan, Tommin perheen ja sosiaalityöntekijän kanssa. Kun muuttopäivä koitti, oma sosiaalityöntekijä ja sen tuttu työpari lähtivät yhdessä viemään Tommin sijaishuoltopaikkaan. Sosiaalityöntekijä oli keittänyt termospulloon kahvit mukaan, ja vastaanotossa mukaan oli pakattu eväät. Tommi oli aina tykännyt autoista, ja oli kiva ajaa taas pidempää matkaa hyvässä seurassa. Ikkunan takana maisemat vaihtuivat.

Kun Tommi saapui sijaishuoltopaikkaan, siellä oli sattumalta illallisena Tommin lempiruokaa. Tommin jo kerran tapaama uusi omaohjaaja oli vuorossa. Jääminen ei tuntunut Tommista pahalta.

Pari viikkoa Tommin sijaishuoltopaikkaan muuttamisen jälkeen pidettiin ensimmäinen neuvottelu Helsingissä lastensuojelun toimistolla. Neuvotteluun osallistuivat Tommi, Tommin vanhemmat, uusi omaohjaaja ja sijaishuoltopaikan vastaava ohjaaja. Oma sosiaalityöntekijä oli etukäteen kysynyt Tommilta, kaipasiko Tommi jotain sijaishuoltopaikkaan. Tommi toivoi pieniä kaiuttimia ja heitti vitsillä haluavansa lemmikin. Neuvottelussa sosiaalityöntekijä antoi Tommille etukäteen hankkimansa kaiuttimet ja pienen pehmoeläimen. Sosiaalityöntekijä oli muistanut vitsin. Se sai Tommin hyvälle tuulelle.

Neuvottelussa puhuttiin kotilomista ja siitä mahdollisuudesta, että vanhemmat ja muu perhe voisivat tulla käymään sijaishuoltopaikassa, olla yötäkin. Yhdessä sovittiin, että kun Tommi ensimmäistä kertaa tulee käymään ”kotiharjoittelussa”, omaohjaaja lähtee mukaan Helsinkiin ja tulee käymään Tommin kotona. Omaohjaaja halusi nähdä, mistä Tommi on tullut ja missä hän on asunut. Vaikutti siltä, että ohjaaja todella halusi tutustua Tommiin. Kaikista tuntui siltä, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tommista ja hänen sosiaalityöntekijöistään Tommin sijaishuoltopaikkaan tutustuminen ja sijaishuoltopaikkaan muutto sujuivat hyvin, ja muutosta jäi hyvä mieli. Tommista ja Tommin sosiaalityöntekijöistä keskeistä sijaishuoltopaikkaan tutustumisen ja muuton onnistumisessa oli, että ne tapahtuivat rauhassa ja tutussa porukassa. Lisäksi oli tärkeää, että jo Tommin lastensuojelun asiakkuuden alusta alkaen Tommin oma sosiaalityöntekijä ja Tommi olivat tavanneet säännöllisesti, kiireettä ja siinä paikassa, missä se oli tuntunut Tommista hyvältä ja mahdolliselta. Oli ollut aikaa oppia tuntemaan toinen ja luottamaan toiseen.

Kuluneen vuoden aikana sosiaalityöntekijät Suomessa ovat näkyvästi kampanjoineet kohtuullisten lastensuojelun asiakasmäärien puolesta Tuhat nimeä -kampanjalla. Helsingin kaupungin tavoitteena on, että jokaisen lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakasmäärä eli sosiaalityöntekijän vastuulla olevien asiakaslasten luku olisi korkeintaan 30. Hyvät tarinat sijaishuoltopaikkaan siirtymisestä – sellaiset tarinat lastensuojelusta, jotka eivät tee kipeää – eivät synny tyhjästä. Niiden synnyn mahdollistaa sosiaalityöntekijällä käytettävissä oleva aika.


Vuosaaren lastensuojelun sosiaalityöntekijät Kirsi ja Maria sekä Tommi*

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat kirjoittaneet tekstin Tommin avohuollon asiakkuuden aikaisten kohtaamisten ja kohtaamisissa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tommi on lukenut tekstin sen kirjoittamisen jälkeen sekä hyväksynyt tekstin julkaisemisen kuvauksena hänen siirtymisestään pitkäaikaiseen sijaishuoltoon. Myös Tommin vanhemmat ovat hyväksyneet tekstin julkaisemisen.

*Tommin nimi muutettu tekstiin

Kuvat: perhetyöntekijä Maape Itäkeskuksen lastensuojelusta. Tekstin kuvat eivät liity Tommin tarinaan.