Havaintoja pitkittyneestä työttömyydestä

Helsinkiläisten työnhakijoiden kanssa käymissämme keskusteluissa moni on toivonut, että kertoisimme eteenpäin heidän kokemuksiaan. Vaikka oma tilanne on nähty jämähtäneenä ja vaikutusmahdollisuudet vähäisinä, ovat työnhakijat pitäneet tärkeänä, että koettuja epäkohtia nostetaan esiin. Toiveena on, että jonkun toisen kohdalla asiat voisivat mennä paremmin. 

Keskusteluissa on käynyt selväksi, että työnhakijoille ei ole mitään yhdenmukaista ja selkeää kategoriaa, johon kaikki sopisivat. Monta kertaa on käynyt mielessä, ettei työnhakijoita yhdistä muu kuin työttömyys; niin monenlaisia heidän taustansa ovat. Jokaisella on oma tarinansa eikä yhtä yksiselitteistä syytä pitkittyneelle työttömyydelle useinkaan ole. Elämä nyt vaan on mennyt näin. Oma ala, jolla oli ehtinyt työskennellä vuosikymmeniä, onkin kadonnut. Tuli vastoinkäymisiä, joiden aikana työ lähti alta. Tai sitten sairastui eikä toipumisen jälkeen enää saanut uutta työtä. Moni osatyökykyinen pärjäisi hyvin osa-aikatyössä, mutta sellaisia ei ole tarjolla. Terveydentila voi olla hyvin heikko, mutta työkyvyttömyysetuudet on siitä huolimatta hylätty. Ikävuosien karttuessa työmahdollisuuksia ei enää ole, vaikka ikää ei kuitenkaan kovin paljoa olekaan – varsinkaan jos suhteuttaa jäljellä olevaan elinikään.

Olen rakennusalan ammattilainen, mutta en pysty enää niin raskaisiin töihin, mitä ne ovat. (Mies 59 vuotta)

Olen ollut vuosia sairaana. Lääkärin mielestä olen työkyvytön, koska minulla on useampi fyysinen sairaus ja vakava masennus. En ole päässyt eläkkeelle. (Nainen 56 vuotta)

No kukaanhan ei ota töihin yli 60-vuotiasta selkävaivaista ja kouluttamatonta. (Nainen 61 vuotta)

Kohtaamillamme työttömillä helsinkiläisillä on taustallaan valtavasti kokemusta, koulutusta ja osaamista. He haluavat päästä tekemään työtä, saamaan palkkaa ja osallistumaan. Monet ovat hakeneet likimain jokaista ajateltavissa olevaa vapaata työpaikkaa tuloksetta. Osallistuminen työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin tai kursseihin ei ole tuottanut pysyvää tulosta. Toistuvat tuloksettomat yritykset tekevät kipeää ja saavat tuntemaan, ettei kelpaa. Usein kuultu “kyllä työtä löytyy, jos vain suostuu tekemään” -väite ei vastaa todellisuutta. Vain äärimmäisen harva on kertonut vieroksuvansa työtä ja elävänsä mieluummin etuuksilla. Myös korkeasti koulutetut työnhakijat ovat todenneet, että menisivät vaikka lapionvarteen, jos joku huolisi.

Olen yrittänyt työllistyä vuosien saatossa kaikin keinoin ja käyttänyt laajasti työllistymispalveluita. Olen kiinnostunut mahdollisuuksista työllistyä järkeviin töihin. Työkykyäni pidän hyvänä. (Mies 48 vuotta)

Aina vaan tarjotaan töitä, jotka eivät millään lailla vastaa työkokemusta tai osaamista. (Nainen 43 vuotta)

Pitkään työttömänä olleet kuvaavat eräänlaista yhteiskunnallista näkymättömyyttä. Ihminen itsessään jää työttömän statuksen varjoon. Työttömyyteen liitetään yksilöä leimaavia olettamuksia passiivisuudesta ja ihmisestä, johon on tarpeen kohdistaa yhteiskunnan toimenpiteitä. Työttömyysetuus on vastikkeellista, ja osallistumattomuudesta voi seurata sanktio, myös silloin kun osallistumattomuudelle on olemassa inhimillisesti perusteltu syy. Etenkin aktiivimalli koettiin epäreiluna ja rankaisevana. Moni puhuu työttömyyteen liittyvästä häpeästä, joka istuu tiukassa.

Työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin osallistuminen koettiin turhauttavana etenkin silloin, jos ne eivät olleet aikaisemminkaan johtaneet mihinkään. Harva on saanut itse valita ne palvelut ja sen tuen jota tarvitsee, ja yhtä harva on kokenut saaneensa pitkäjänteistä ammattilaisen tukea. Kun olemme lähestyneet työttömiä työnhakijoita kirjeitse tai puhelimitse, ovat monet olleet tyytyväisiä yhteydenottoon. Jotkut pohtivat olevansa vain nimi jonkun listalla, eikä kukaan ole ollut kiinnostunut heistä. Joku on harmitellut soiton tulevan viisi vuotta liian myöhään. Apua olisi tarvittu vuosia sitten apua, mutta se juna on jo mennyt - työkykyä on menetetty jo liikaa tai työelämän kehitys on karannut oman osaamisen ja kokemuksen edelle.

Käyn kuntouttavassa työtoiminnassa kolmena päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan mikä tuntuu maksimilta. Jalat ja kädet kipeytyvät, mutta olisi vielä halua jatkaa. (Nainen 56 vuotta)

Työttömiä kohdellaan yksinkertaisina ja työnhakukursseilla kerrotaan itsestään selviä asioita. Ei oteta huomioon yksilöitä, vaan kaikkia pidetään samanlaisina. Palvelut ovat täysin samoja tilanteesta riippumatta eikä järjestelmä ymmärrä erilaisia työnhakijoita. (Mies 47 vuotta)

Näkymättömyys tulee valitettavasi esille myös ihmisten kokemuksissa sote-palveluista. Työttömyyden takia monet ovat kokeneet ongelmiensa ja terveyspulmien vähättelyä. Kukaan ei ole kertonut, että työttömänäkin saa sairastaa, sairauslomia ei kirjoiteta eikä työkykyongelmista keskustella. Äänensävy ajanvarauspuhelimessa on muuttunut, kun on maininnut olevansa työtön. Oikeutta työttömän terveystarkastukseen ei tunneta. Työntekijät taas tuovat esille, ettei aikaa työnhakijoiden yksilölliseen tukemiseen ole, vaikka halua ja osaamista olisi. Työttömyys ei ole sellainen akuutti hätä, joka huutaa korjaamista.

Kun työntekijä vaihtuu, joutuu aina kertomaan uudestaan saman asian seuraavalle ihmisille. On sattumanvaraista ja työntekijästä riippuvaa mitä palvelua saa. (Mies 42 vuotta)

Olen valmis työskentelemään tai työkokeiluun vaikka heti. (Nainen 38 vuotta)

Kukaan lääkäri ei ole ehdottanut sairauslomaa. Minähän olen työtön.

Työllistymisen edistämiseen tarvitaan sektorirajoja ylittävää yhteistyötä ja palvelujen yhteensovittamista. Työttömyyden taustatekijöitä pohdittaessa on hyvä erottaa toisistaan työttömyyden alussa olleet tekijät pitkittyneen työttömyyden syistä. Lama vei työpaikan, mutta työttömyyden pitkittyessä terveys ja itsetunto ovat alkaneet rakoilla. Työttömyyden alussa sopivan työn löytäminen oli suurin haaste, myöhemmin haasteeksi ovat muodostuneet voimavarojen puute ja heikko usko omiin kykyihin. Pitkittyneet työttömyyden syyt ovat harvoin yksiselitteisiä. Lisäksi ne ovat luonteeltaan sellaisia, että ne muuttuvat ajan myötä. Palveluilta vaadittaisiin yhä enemmän yksilöllisyyttä ja aikaa pysähtyä juuri tähän hetkeen, juuri tämän ihmisen tilanteeseen. Vaikka tavoite on usealla sama - työllistyminen, se voi jollakin olla realistista huomenna, toisella taas kuukausien tai vuosien päästä, sitten kun muut elämänhaasteet on saatu kuntoon. Jos katse on ainoastaan työllistymisen tavoitteessa, ei tarvittaville välietapeille anneta tarpeeksi arvoa. Välietapit kuitenkin rakentavat pohjaa työllistymiselle ja mahdollistavat työelämässä pysymisen. Motivaation puutteeksi tulkittu asia saattaa todellisuudessa kertoa pelosta; siitä, että työllistyminen on liian iso askel. Se voi kertoa pelosta saada kieltävä vastaus, pelosta epäonnistua, pelosta uupua työssä ja pelosta tuottaa työnantajalle pettymys.

Työllistymisen ja työkyvyn tukeminen tulee nähdä tehtävänä, joka on palvelujemme yhteinen. Työttömän työ- ja toimintakyky pitää ottaa puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ettei pienestä pulmasta kasva työkykyä pysyvästi heikentävä vyyhti. Työttömän terveystarkastus on tehokas keino puuttua työkykyä uhkaaviin ongelmiin. Työkyvyn ongelmat ovat useimmiten myös arkea vaikeuttavia ongelmia. Asiakkaat toivovat yhden luukun periaatetta, joten olisi tärkeää muistaa hyödyntää olemassa olevat verkostot esimerkiksi Terveys- ja hyvinvointikeskuksissa. Ei pidä tuudittautua siihen, että asiakkaan työkykyyn puututaan jossain muualla. Työkykyasiat koetaan usein hankaliksi, mutta tietoa työ- ja toimintakyvystä sekä kuntoutumahdollisuuksista on saatavilla.

Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen pitäisi olla keskeistä, kun kehitetään työnhakijoiden palveluja. Osallisuuden vahvistamisen pitää olla kiinteä osa toimintaamme. Pyydetään asiakkaat aidosti mukaan suunnittelemaan palveluja alusta lähtien. Kysytään palautetta ja ollaan valmiita tekemään muutoksia saadun palautteen perusteella. Asiakkaan oman elämän asiantuntijuus unohtuu herkästi, vaikka parhaat tulokset saadaan kuunnellen ja yhteistyössä. Asiakas pitää kohdata kunnioittaen ja leimaamatta kiireestä ja rajallisista resursseista huolimatta.

Viveca Kailasto & Saara Teinilä
Työkyky käyttöön -hankkeen projektikoordinaattorit

Työkyky käyttöön -hanke on soten ja kaupunginkanslian yhteinen hanke, joka toteutetaan vuosina 2019-20. Hankkeessa on tavoiteltu noin 1800 helsinkiläistä pitkään työttömänä ollutta ihmistä Länsi- ja Itä-Helsingin alueilta. Tähän mennessä on käyty 300 keskustelua puhelimessa tai kasvokkain.

Tässä kirjoituksessa kuuluu muutamien työnhakijoiden kokemuksia pitkittyneestä työttömyydestä. Kertomuksia on muokattu niin, ettei niistä ole tunnistettavissa henkilöitä.