Kulttuurin merkitys päihdeongelmista toipumisessa
Päihdeongelma ja päihderiippuvuus ovat sosiaali- ja terveysalalla edelleen haaste palveluiden tarjoamisessa, suunnittelussa ja järjestämisessä. Oli kyse alkoholi- lääke-, tai huumeriippuvuudesta, aiheuttavat ne kaikki merkittäviä uhkia ihmisen fyysiselle sekä psyykkiselle terveydelle. Riippuvuus aiheuttaa terveydellisten ongelmien lisäksi usein laajamittaisia sosiaalisia ongelmia ja vaikuttaa sairastuneen lähipiiriin. Siksi hoidon ja kuntoutuksen tulisi olla kokonaisvaltaista ja huomioida myös ihmisen koko elämänpiiri. Hyvä hoitosuhde ja psykososiaaliset hoidot ovat päihdetyön perusta, vaikka niiden tuloksista onkin hyvin niukasti tutkimustuloksia. (Huumeongelmaisen hoito 2018; alkoholiongelmaisen hoito 2018.)
Lähtökohtaisesti päihdeongelmista puhuttaessa päihdetyön ammattilaiset puhuvat samasta asiasta, etenevästä kroonisesta sairaudesta, jonka myös ICD-10-luokitus tunnistaa diagnoosilla F10-19.2 Päihderiippuvuus. (International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems (ICD)). Myös Käypähoito-ohjeistus tarjoaa tietoa päihderiippuvuuden hoidosta, erotellen alkoholi- ja huumeriippuvuuden hoidon toisistaan. (Käypähoito-suositus 2018.) Päihdehoidon tarjonnassa on suurta vaihtelua alueittain, sillä päihdehuollon järjestämisvastuu on kunnalla. Lakiin perustuva lähtökohtainen ajatus on, että kuntien tarjoama päihdehoito järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan kunnassa esiintyvän tarpeen mukaisesti. (Päihdehuoltolaki 41/1986 § 3).
Kun olemme määritelleet ja hyväksyneet käsitteen päihderiippuvuus, ja ymmärrämme toipumisen pitkällisenä prosessina, jossa tulee huomioida riippuvuussairauden piirteet sekä yksilölliset tilanteet, olemme jo hyvässä lähtötilanteessa. Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona olemme onnekkaina voineet kehittää päihdehuollon monialaisuutta ja yhdistää sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuuden sekä ammatti- että kokemustiedon keinoin. Näin pystymme tarjoamaan Helsingissä toipumisorientaatioon perustuvaa päihdehoitoa ja kuntoutusta avo- ja laitosmuotoisesti yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tarkoituksena on, että asiakkaat ja työntekijät ymmärtävät toisiaan entistä paremmin. Palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen pyritään ottamaan mukaan kokemusasiantuntijoita ja vertaisia, joiden omakohtainen kokemus toipumisesta lisää ymmärrystämme ilmiöstä nimeltä päihderiippuvuus.
Kieli, kulttuuri ja kohtaaminen
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä (612/2021 § 5) toteaa, miten sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä sekä suomeksi että ruotsiksi kaksikielisen hyvinvointialueen alueella siten, että asiakas saa ne valitsemallaan kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi. Yksikielisen hyvinvointialueen alueella sosiaali- ja terveydenhuolto järjestetään hyvinvointialueen kielellä. Kielilaissa (423/2003) säädetään asiakkaan oikeudesta käyttää omaa kieltään, tulla kuulluksi, saada toimituskirjansa suomen tai ruotsin kielellä sekä oikeudesta tulkkaukseen.
Kieli ei kuitenkaan ole yhtä kuin kulttuuri tai kulttuurinen ymmärrys. Kieli ei tarkoita ainoastaan suomen tai ruotsin kieltä, vaan ymmärrystä siitä, miten kulttuurimme, yhteiskuntamme, palvelujärjestelmämme ja yksittäiset palvelut toimivat. Yhteinen kieli tarkoittaa myös kohtaamista, kuulemista, pyrkimystä ymmärtämään se maailma, jossa ihminen elämäänsä elää. Sosiaalityössä tutkimme esimerkiksi edelleen kantasuomalaisia marginalisoituja alakulttuureita, kuten huumeiden käyttäjien yhteisöjä.
Suomalainen populaarikulttuuri tuntee Suo, kuokka ja Jussi sekä Turmiolan Tommi -diskurssit. Ymmärrys päihderiippuvuudesta on laajentunut koskemaan myös valtaväestöä, kun yhä useampi julkisuuden henkilö on omalla nimellään ollut valmis puhumaan omasta kokemuksestaan. Rakenteellisella työllä ja erilaisella vaikuttamistyöllä tehdään jatkuvasti näkyväksi sitä, miten kukaan ei valitse päihderiippuvuutta ja sen lieveilmiöitä. Kuka tahansa voi sairastua päihderiippuvuuteen.
Helsinki, kuten koko Suomi, ei ole kaksikielinen. Suomi on monikulttuurinen ja monikielinen. Päihdekulttuuri ei enää muodostu niistä elementeistä, joihin olemme tottuneet, eli jaottelusta alkoholi- tai huumeriippuvaisiin. Ihmisten elämäntilanteet ja taustat ovat yhä moninaisimpia. Tänä päivänä eri maista tulevat (populaari)kulttuurin elementit yhdistyvät väestössä. Lisätään tähän uskonnot, uskomukset, tabut, elämänkatsomus ja eri sukupolvet, ja ollaan tilanteessa, jossa suomalainen tai edes pohjoismainen ymmärrys päihderiippuvuudesta ja sen hoidosta tai toipumisesta ei enää riitä vastaamaan avun tarpeeseen. Kun palautetaan ajatus yksilötasolle, tulee huomioida elämänkokemukset, traumaattiset kokemukset, omaksuttu ajattelutapa, kasvatus – koko ihmisen elinkaari siihen hetkeen, kun hän syystä tai toisesta alkaa käyttää päihteitä. Päihteiden käytöstä voi muodostua ongelma ja joillekin lopulta riippuvuus. Esimerkiksi muslimikulttuurissa alkoholin käyttö on kielletty puheenaihe, tabu. Miten siis autetaan suomalaisessa palvelukulttuurissa ihmistä, joka ei ole koskaan voinut puhua ongelmastaan alkoholin kanssa, ja on näin ollen myös jäänyt vaille tarvitsemaansa tietoa aiheesta.
Kun yhteinen kieli, yhteinen ymmärrys ja yhteinen konteksti käsillä olevasta tilanteesta otetaan pois, ollaan tilanteessa, jossa kohtaaminen ja vuorovaikutus korostuvat. Ennen kaikkea olennaista on luottamus. Päihteiden ongelmakäytöstä puhuttaessa esiin nousee usein sellaisia tunteita, kuin häpeä ja suru. A-klinikkasäätiön blogissa pohditaankin, miten maahanmuuttajanuorten ero kantaväestöön näkyy myös palveluissa. Esimerkiksi päihteidenkäyttö on edelleen aiheena vaikea maahanmuuttajayhteisöissä. Nykyiset kantaväestön parissa kehitetyt lähestymistavat ja palvelut eivät välttämättä tavoita kulttuurivähemmistöjä. Erityisesti vanhempien näkökulmasta aihe on hyvin tabu, eikä sitä osata ottaa oikealla tavalla ottaa puheeksi nuoren kanssa. Tarvitaan toisenlaisia palveluita, lähestymistapoja ja työkaluja. (Mowlid 2022.)
Yhteinen ymmärrys
On kuitenkin jo yhdenlainen voitto, kun ihminen hakeutuu päihdepalveluiden piiriin. Tästä alkava yhteisen kulttuurisen kontekstin, ja dialogin rakentaminen vaatii ammattilaiselta tietoa, taitoa, empatiaa, lujuutta ja lempeyttä. Ihminen hakeutuu hakemaan apua päihteiden käytön vähentämiseen tai lopettamiseen. Ymmärrys omasta riippuvuudesta on olennainen osa tilanteen selvittelyä. Sen jälkeen alkaa työ toipumisen kokonaisuuden, siihen vaadittavien konkreettisten toimenpiteiden, tunne-elämän aspektien ja sosiaalisen tilanteen ymmärtämiseksi.
 |
| Jonna Siivikon, Minni Vainion ja Jani Salomaan tulkinta De Leonin toipumisen vaiheista (kuva: Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala) |
Päihdehuollon palveluita tarvitsee nyt suhteellisen uusi ihmisten ryhmä, joiden tunnekielenä ei toimi suomi, ruotsi eikä englanti. Muilla kielillä ei ole tarjolla palveluita. Syntyy epätasa-arvo, kun joudutaan toteamaan, ettei päihdehuollosta löydy palveluita psykososiaalisen tuen tarjoamiseen tai päihdekuntoutuksen järjestämiseen, eikä voida edes taata saman tulkin läsnäoloa ensimmäisten palveluntarpeen arvioinnin tapaamisten ajaksi. Millaista on puhua tuntemattomalle ihmiselle vaikeimmista ja traumaattisista kokemuksistaan, odotuksistaan hoidon suhteen, uskomuksistaan ja peloistaan, kun kaikki sanottu kiertää tulkin kautta? Millaista kulttuurista ymmärrystä rakennamme sanoilla, jotka tarkoittavat minulle yhtä ja toiselle toista? Esimerkiksi viron kieli ei tunne sanaa päihderiippuvuus. Tämä merkitsee sitä, ettemme tiedä, miten suomalaisen kulttuurin ja kielen kääntyminen avautuu toisesta kulttuurista tulevalle ihmiselle, joka hakee apua päihderiippuvuuteensa.
Odotuksena hoidolle voi olla vieroittautuminen alkoholista, huumeista tai lääkkeistä. Päihdehuollossa tunnetaan hyvin toive, jossa ongelma halutaan hoitaa nopeasti, mielellään ilman laitoshoitoa. Toipumisorientaatio korostaa päihderiippuvuudesta toipumista myös sairauden sisällä, eli haittoja vähentävää lähestymistapaa. Haittoja vähentävä hoito ja tuki ei kuitenkaan voi olla lähtöajatus silloin, kun yhteistä kieltä ei löydy. Kielen ja kulttuurin vuoksi on mahdollista, että meillä on aiemmin tunnistamattomia palveluiden väliinputoajia, joiden tarpeisiin emme pysty vastaamaan kulttuurisen kontekstin ymmärryksen vuoksi.
Vertaistuki on tunnettu päihderiippuvuuden hoidossa jo pitkään. Voisimmeko aloittaa vertaistuellisen materiaalin tuottamisen yhdessä esimerkiksi maahanmuuttajapalveluiden ja järjestöjen kanssa? Meidän tulisi luoda yhteistä ymmärrystä päihderiippuvuudesta ja toipumisesta siten, että mahdollisimman monella kielellä voisi löytää vertaisen, kokemusasiantuntijan tarinan, ”stoorin”. Tämän lisäksi julkisten palveluiden tulee kyetä vastaamaan päihdehoidon tarpeeseen tarvittavassa laajuudessa. Näin toteaa päihdehuoltolaki (41/1986). Päihdehuollon kehittäminen on panostusta tulevaan ja ennen kaikkea sen tulisi olla yhdenvertaista, eli kaikkien saavutettavissa. Samoin sen tulisi olla kaikille saatavilla tarvittavassa laajuudessa. Tästäkin syystä kielen ja kulttuurin huomioiminen päihdehoidon tarjoamisessa on olennaista. Ihmisen elämän kokonaisuus, kuten toipuminenkin, on henkisen kasvun matka, jossa ihminen tarvitsee toisia ihmisiä peiliksi omille kokemuksilleen. Tätä varten tarvitaan yhteistä kieltä ja kulttuurin ymmärrystä, yhteistyötä ja luovuutta.
Teksti: Irina Kaarnakari, päihdesosiaalityöntekijä
Lähteet
Kielilaki 423/2003
Käypä hoito -suositus 2018. https://www.kaypahoito.fi/
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä (612/2021)
Päihdehuoltolaki 41/1986
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014
Mowlid, A. 2022. Valtamedian tarina jengiytyvistä maahanmuuttajanuorista ei ole lähellekään koko totuus. A-blogi. A-klinikkasäätiö. https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/valtamedian-tarina-jengiytyvista-maahanmuuttajanuorista-ei-ole-lahellekaan-koko
Kommentit
Lähetä kommentti