Sosiaalityö on päihdetyötä

Sosiaalityö on historiallisesti kuulunut suomalaiseen päihdetyöhön. Sosiaalityön roolia päihdetyössä on sittemmin horjuttanut päihdetyön siirtyminen enenevästi terveydenhuollon palveluiksi. 1.1.2023 astui voimaan lakimuutos, jossa päihdehuoltolaki sai siirtyä syrjään ja pykälät siirrettiin enemmän tai vähemmän sosiaalihuoltolakiin sekä terveydenhuoltolakiin. Mikä muuttuu, oli ja on iso kysymys, ja se on sitä etenkin sosiaalityössä. 

Lakimuutoksen tavoitteena oli yhdenvertaistaa palveluihin pääsyä ja parantaa päihde-, riippuvuus ja mielenterveystyön saatavuutta, laatua sekä tarpeenmukaisuutta (STM 2023). Päihdetyö elää tällä hetkellä suurta muutoksen aikaa lakimuutosten ja sote-uudistuksen vuoksi. Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Päihdekuntoutusta voidaan järjestää sosiaalihuollon palveluna sekä terveydenhuollon lääkinnällisenä kuntoutuksena, ja palveluiden järjestämisen hierarkia vaihtelee läpi Suomen, mikä taas asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Tämän lisäksi ikuisuusdilemmana on palveluiden saatavuus ja saavutettavuus. Nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet hälyttävästi ja ikääntyvät huumeiden käyttäjät ovat kasvava ryhmä. Alkoholiin kuollaan edelleen päivittäin ja julkispoliittinen diskurssi päihderiippuvuuden itseaiheutetusta luonteesta ei ota laantuakseen. Käyttöhuonekeskustelua puolustetaan kansanterveysnäkökulmalla ja vastustetaan moraalisella ylemmyydellä nimbyilemällä.

Moninainen ongelma, monitieteinen näkökulma
Sosiaalityö lähestyy päihderiippuvuutta ennen kaikkea sosiaalisena ongelmana, vaikka tunnistaakin sen fyysisen ja psyykkisen aspektin. Sosiaalityössä huomion on kuitenkin kiinnityttävä laajemmin ihmisen elämän kokonaisuuteen sekä yhteiskunnallisiin tekijöihin. Sosiaalityössä merkityksellistä on hyvin- ja pahoinvointia tuottavien tekijöiden tunnistaminen ja päihderiippuvuuden merkitys hyvinvoinnille tai sen vajeille.

Päihderiippuvuuden hoidosta ei ole yhtenäistä näkemystä, joten yhtenäisyyttä ei myöskään ole sosiaalityön roolista päihdetyössä. Päihdetyön kentällä on jo pitkään puhuttu medikalisaatiosta. Kansainvälisessä ICD-tautiluokituksessa käytetään termejä riippuvuusoireyhtymä ja haitallinen käyttö (Latvala 2012). Vaikka palvelujärjestelmässä on erityisasiantuntijuutta erikoissairaanhoidosta sosiaalityöhön, on päihderiippuvuus usein tekijä, joka jopa estää palveluiden saamisen. Palvelujärjestelmä vaikuttaa olevan hyvin jäykkä muuttumaan, eivätkä järjestämisvastuussa olevat tahot ymmärrä, mitä päihdeongelmien kokonaisvaltainen hoitaminen palvelukokonaisuudelta vaatii (Vanjusov 2021, 9). Sosiaalityö näkee päihdetyössä olennaisena myös ne ihmiset, jotka eivät ole valmiita päihdehoitoon, eli muuttamaan päihteidenkäyttöään juuri nyt. Pelkästään terveydenhuollossa näiden ihmisten palvelutarpeisiin ei kyetä vastaamaan.

Päihdeongelmien taustalla on aina ihmisiä erilaisista lähtökohdista, erilaisin kyvyin ja voimavaroin. Ihmistä päihteiden pariin ajavat monenlaiset tekijät, sisäiset ja ulkoiset. Kuitenkaan kaikista ei tule päihderiippuvaisia, eikä kaikkien päihdekäyttö muutu riippuvuudeksi. Selkeästi terveydenhuollon palveluksi mielletty vieroitushoito tulee hyvinvointialueilla tarjota jokaiselle hoidontarpeen arvion perusteella. Mutta mitä tapahtuu vieroitushoidon jälkeen, mikäli sosiaalityön rooli päihdetyössä kapeutuu? Ongelmaksi voi muodostua akuutin hoidon kierre, jossa ihminen ei koskaan etene tarkoituksenmukaisiin palveluihin, joissa kokonaistilanteelle olisi odotettavissa parannusta tai tilanne ei ainakaan enää heikentyisi. Mikä on terveydenhuollon ratkaisu vieroitushoidon jälkeen, kun ihminen itse kokee suurimmaksi toipumisen esteeksi sosiaalisen ympäristönsä, asunnottomuuden tai yksinäisyyden? Miten terveydenhuolto vastaa ihmisen kokemukseen siitä, ettei hän koe kuuluvansa mihinkään tai tulevansa nähdyksi päihderiippuvuudesta huolimatta arvokkaana ihmisenä, joka vain etsii paikkaansa maailmassa?

Terveydenhuollollistuminen ei ole yksiselitteisesti huono asia, mutta sosiaalityön aseman heikentäminen päihdetyössä on. Päihdehoito ja kuntoutus tulee nähdä moniammatillisena ja etenkin monitieteisenä työnä, jossa sosiaalisen merkitys on mittava. Hoitamattomat päihdeongelmat johtavat vääjäämättä kasautuneisiin ongelmiin ja niiden vaikeutumiseen, mikä lisää esimerkiksi kokonaiskustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tutkimusten mukaan haasteina päihdekuntoutuksessa nähdään asiakkaiden moniongelmaisuus, somaattinen ja psyykkinen sairastavuus, erilaiset sosiaaliset ongelmat sekä asiakkaiden sitouttamisen vaikeus hoito- ja kuntoutusjaksolle. Tutkimus osoittaa myös osaamisaukkoja päihdehoidossa ja kuntoutuksessa. (Nevalainen ym. 2021, 25–26.) Ei ole siis selvää, että terveydenhuollosta yksin löytyy ratkaisuja, vaikka niin sanottuna kovana tieteenä terveydenhuolto voikin ehkä tarjota konkreettista tietoon perustuvaa dataa, kun taas sosiaalityön vaikuttavuustutkimus on vielä lapsen kengissä. Juuri tämä perustelee monitieteistä lähestymistapaa päihdetyössä. Rajanveto ja arvovaltakiistat ovat aikansa eläneitä, ja todellisesti vaikuttavaan päihdetyöhön tarvitaan uudenlaista avoimuutta, organisaatio- ja professiorajojen ylittämistä sekä kokemuksellisuutta. Sosiaalityön tehtävänä on lisäksi tehdä näkyväksi niitä epäkohtia, joita päihdetyön kentällä ilmenee. Sosiaalihuollon roolin kapeuttaminen lyhytnäköisillä palvelujärjestelmämuutoksilla on epäkohta.

Lopuksi
Ihmisen omat tavoitteet, kyvyt, halu, motivaatio, riittävän intensiivinen tuki, toipumista tukeva ympäristö ja palveluiden rakentaminen todellisen tarpeen mukaisesti ovat kaikki sosiaalityön ydinkysymyksiä. Pääasiassa päihdehuoltojärjestelmä kykenee tukemaan melko toimintakykyisiä ihmisiä ja palvelut vastaavat tarpeeseen, kun yksilö kykenee mukautumaan palveluiden ja yhteiskunnan rakenteisiin tai päihdeongelma ei ole muuttunut riippuvuudeksi. Arjessa tapahtuva muutos vaatii tuekseen arjessa tapahtuvan ohjauksen ja neuvonnan, toipumista tukevan yhteisön sekä ennen kaikkea osaamista päihdeongelmista ja niiden hoidosta. Ilman kokonaisvaltaista puuttumista palveluiden järjestämisvastuuseen ja toteuttamiseen ei voida puhua perusoikeuksien toteutumisesta tai eettisesti kestävästi päihdetyöstä.

Sosiaalityön itseymmärrys yhteiskunnallisiin epäkohtiin tarttumisesta tarkoittaa päihdetyön tarkastelua moniammatillisena työnä, jossa jokainen ihminen kohdataan elämäntilanteessaan juuri sellaisena kuin on. Sosiaalityön tehtävänä on puuttua epäkohtiin palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa ja todeta ääneen, että päihdepalvelujärjestelmän kehittäminen ei ole poliittisesti priorisoitua. Sosiaalityö toimii kulloisessakin yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja organisaatiot määrittävät sosiaalityön käytännön tekemistä.

On kuitenkin selvää, että sosiaalityö ei voi vaieta silloin, kun on vaarana, että ihmiselämän sosiaaliset tekijät ollaan ohittamassa. Terveydenhuolto ei voi yksin vastata niin kompleksisesta tematiikasta ihmisen elämässä kuin päihderiippuvuus. Päihde- ja riippuvuustyössä sosiaalityön merkitys tulee tunnistaa ehkäisevästä työstä korjaavaan työhön, ja sosiaalityön asema laajana psykososiaalisena asiantuntijatyönä on pidettävä mukana niin päihdepalvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä kuin palveluita käyttävien ihmisten kanssa.

Teksti: Irina Kaarnakari, sosiaalityön opiskelija, päihdesosiaalityöntekijä
Kuva: Pixabay

Lähteet
Latvala, Antti. 2012. ”Kognitiiviset toiminnot nuorten aikuisten päihdehäiriöissä”. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 2012;128(16):1670–7. https://www.duodecimlehti.fi/duo10461.

Nevalainen Elina, Kristiina Kuussaari, Airi Partanen, Maria Heiskanen ja Matti Määttänen. ”Laitosmuotoisen päihdehoidon ja -kuntoutuksen saatavuus ja käytetyt menetelmät”. Työpaperi 12/2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/144104/URN_ISBN_978-952-343-848-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y

STM. 2023. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2023. Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistus. https://stm.fi/mielenterveys-ja-paihdelainsaadannon-uudistus

Vanjusov, Heidi. 2022. ”Saatavilla, mutta ei saavutettavissa? Sosiaalioikeudellinen tutkimus päihdepalveluihin pääsystä”. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 281 University of Eastern Finland Joensuu. < https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/28358/urn_isbn_978-952-61-4625-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y>