Kenellä ei ole oikeutta sote-palveluihin?

Paperittomuus on ilmiö, joka aika ajoin nousee julkiseen keskusteluun. Paperittomuutta koskevaan kirjoitteluun liittyy usein jotain mystistä ja siinä viljellään ilmaisuja kuten ”varjoyhteiskunta”, ”yhteiskunnan ulkopuolella oleva” ja kerrotaan kyseisen ihmisryhmän tarpeesta olla piilossa viranomaisilta. Usein esiintyy myös epätietoisuutta siitä, keitä paperittomat oikeastaan ovat, mikä on heidän juridinen asemansa ja oikeutensa esimerkiksi sosiaalipalveluihin ja terveydenhuoltoon. Tämän kirjoituksen tarkoitus on lisätä tietoisuutta erityisesti paperittomien oikeudesta terveydenhuoltoon ja sosiaalihuollon palveluihin, jotta kukaan niitä tarvitseva ei jäisi hänelle kuuluvien lakisääteisten palveluiden ulkopuolelle. Kirjoituksen tarkoituksena on myös lisätä tietoisuutta siitä, miten suuri merkitys on sillä, miten eri ilmiöistä tai asiakasryhmistä puhumme ja miten niitä sanoitamme.

Paperittomiin henkilöihin liittyvä kirjoittelu on usein latautunutta suuntaan tai toiseen. Myös verrattain neutraaliin ilmaisumuotoon kirjoitetut tekstit kuten uutiset tai tutkivat lehtikirjoitukset sisältävät olettamuksia tai ennakkoasenteita, jotka rakentavat hienovaraisesti mielikuvia kirjoituksen kohteena olevasta ihmisryhmästä joko vahingossa tai tarkoituksenmukaisesti. Yksi tyypillinen narratiivi eli kertomus paperittomia koskevassa kirjoittelussa on laittomuuden narratiivi:

”He ovat aidosti tulleet sellaiseen päätepisteeseen, että heidän ainoa mahdollisuutensa on elää täällä varjoyhteiskunnassa” Yle 28.3.2023

”Heidän ei ole mahdollista mitenkään laillisesti tienata toimeentuloaan, eivätkä he saa mitään sosiaalitukia. Tällaisessa tilanteessa ottaa vastaan minkä tahansa diilin.” HS 23.4.2023

Paperittomat voidaan siis pyrkiä esittämään arveluttavassa moraalisessa valossa ja heitä kuvataan ikään kuin apua ansaitsemattomaksi ihmisryhmäksi, koska he ovat maassa laittomasti. Nämä “laittomat oleskelijat” linkitetään julkisessa keskustelussa usein valtion turvallisuuden suojelemiseen ja sisäisen järjestyksen ylläpitoon. Vastoin usein käytettyä ja leimaavaa laittomuuden terminologiaa paperittomuus ei useinkaan merkitse rikollista toimintaa, vaan nimenomaan hallinnollisen oleskelustatuksen puutetta ja luvatonta oleskelua. (Nieminen, 2016). Oleskelu Suomessa ei välttämättä aina edes ole luvatonta, vaan on olemassa useita tilanteita, jossa ns. paperiton henkilö oleskelee maassa luvallisesti. Paperittomuus ei myöskään ole mikään pysyvä status, vaan useimmiten se on väliaikainen tila kyseisen henkilön elämässä.

Toinen kirjoituksissa yleinen narratiivi liittyy kyseisen ihmisryhmän esittämiseen avuttomina henkilöinä vailla toimijuutta. Tähän narratiiviin liittyy usein vahvasti myös pelastajan rooli:

”Paperittomat eivät kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. He ovat täysin riippuvaisia esimerkiksi työnantajistaan tai puolisoistaan.” IL 23.3.2023

”Suurimmalla osalla ihmisiä ei ole mitään oikeutta palveluihin tai mihinkään yhteiskunnan apuun. He elävät yhteiskunnan ulkopuolella.” Yle 5.5.2021

Usein kirjoitusten ja lehtijuttujen tarkoituksena on esitellä palveluita tai muuta jonkun tahon tarjoamaa apua ja samalla tullaan kertoneeksi, miten kukaan muu ei kyseistä ihmisryhmää auta. Tällainen narratiivi on varmasti pääsääntöisesti lähtöisin hyväntahtoisuudesta ja auttamisen halusta, mutta voi tehdä paperittomille henkilöille karhunpalveluksen antamalla virheellisesti ymmärtää, että julkinen sektori ei heille palveluita järjestä. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan ole palveluiden suhteen tasa-arvoisessa asemassa ympäri maata. 

Vuonna 2023 valmistuneen Valtioneuvoston selvityksen mukaan paperittomuudessa elävien henkilöiden palvelujen toteuttaminen eroaa alueittain ja paikkakunnittain. Paperittomuuden määrittely, paperittomien henkilöryhmien tunnistaminen, tuen myöntämisen perusteet, palvelujen taso sekä palveluihin kohdistetut resurssit eroavat alueittain. (Katisko ym., 2023, 84.) Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluita ei kaikkialla Suomessa järjestetä tasalaatuisesti, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö paperittomilla henkilöillä olisi niihin oikeutta. Lähtökohtaisesti jokaisella hyvinvointialueella on alueellaan oleskelevien paperittomien henkilöiden kiireellisten ja välttämättömien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu.

Paperiton henkilö on sosiaali- ja terveyspalveluissa asiakas siinä kuin kaikki muutkin. Olennaista työskentelyssä on ihmisen kohtaaminen ja hänen yksilöllisten tarpeittensa huomioiminen. On kuitenkin tärkeää, että työntekijä pyrkii aina epäselvässä tilanteessa selvittämään asiakkaan oikeuden palveluihin luotettavasta lähteestä, kuten lainsäädännöstä tai esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sosiaalihuoltolain soveltamisoppaasta tai STM:n verkkosivuilta.

Kuka siis on paperiton?
Yleisesti ottaen paperittomalla viitataan sellaiseen henkilöön, jolla ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa, mutta paperittomuus määritellään eri yhteyksissä hieman eri tavoin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määritelmän mukaan paperittomalla tarkoitetaan henkilöä, joka on tullut Suomeen muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä ja oleskelee maassa ilman oleskelulupaa tai oleskelulupa on umpeutunut. Paperiton voi olla myös henkilö, joka on tullut Suomeen muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä, jonka oleskeluluvan tai viisumin edellytyksenä on ollut yksityinen sairasvakuutus, mutta vakuutusturva on päättynyt tai se ei ole kattava. (THL, 2023.)

Tämän lisäksi on myös paperittomien kanssa rinnasteisessa asemassa olevia henkilöitä. Heillä on laillinen oikeus oleskella Suomessa, mutta he ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkopuolella. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi EU-kansalaiset, jotka eivät kotimaassaan kuulu sosiaaliturvan piiriin, ulkomaiset opiskelijat, joiden sairasvakuutus on päättynyt tai henkilö, joka on saapunut maahan viisumilla, mutta jolla ei ole kattavaa sairasvakuutusta. (THL, 2023.) Se, miten paperiton kulloinkin määritellään ei vaikuta oikeuteen saada kiireellisiä ja välttämättömiä sosiaalipalveluita. Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 12 §:n mukaan jokaisella on oikeus kiireellisiin ja välttämättömiin sosiaalihuollon palveluihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä olennaista on siis se, mitä laissa säädetään kunkin viranomaisen järjestämisvastuusta.

Paperittoman oikeudesta terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin
Kiireellinen sairaanhoito taataan kaikille sitä tarvitseville terveydenhuoltolain (1326/2010) 50 §:n 1 momentin nojalla. Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista. Kiireellistä hoitoa on määritelty olevan myös suun terveydenhuolto, mielenterveyden hoito, päihdehoito ja psykososiaalinen tuki. 

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) säädetään välttämättömän terveydenhuollon järjestämisestä myös paperittomille henkilöille (56 a §). Aikuiset paperittomat henkilöt voivat kiireellisen hoidon lisäksi saada sellaiset kiireettömät palvelut, jotka terveydenhuollon ammattihenkilö katsoo välttämättömiksi henkilön terveydentilan ja oleskelunkestoon nähden. Tällaisia ovat muun muassa raskauteen ja synnytykseen liittävät palvelut, pitkäaikaissairauksien ja muiden sairauksien välttämättömään hoitoon liittyvät palvelut sekä yhteiskunnan suojelemiseksi tarpeelliset tartuntatautilain mukaiset terveystarkastukset ja rokotukset. On tärkeää huomata, että alaikäiselle paperittomalle henkilölle on järjestettävä terveydenhuollon palvelut samassa laajuudessa kuin hyvinvointialueen asukkaalle.

Paperittomien henkilöiden oikeudesta sosiaalipalveluihin säädetään sosiaalihuoltolain 12 §:ssä, jossa todetaan, että jokaisella hyvinvointialueella oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu. Tukeen kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriön (2024, 59) laatiman sosiaalihuoltolain soveltamisoppaan mukaan esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen. Jokaiselle ihmiselle kuuluva oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon on viimesijainen vähimmäissuoja, joka yhteiskunnan on kaikissa olosuhteissa taattava. 

Sosiaalihuoltolain säännös edellyttää paitsi sosiaaliturvan, mutta myös ihmisarvoisen elämän edellytykset turvaavien palvelujen järjestämistä. Ihmisarvoisen elämän turva tarkoittaa jotain enemmän kuin pelkästään biologiselle olemassaololle välttämättömien edellytysten turvaamista. Valtion korvauksia koskevalla sosiaalihuoltolain 12 a §:llä ei säädetä paperittomien oikeuksista saada palveluita, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että se ei myöskään rajoita heille tarjottavia palveluita vain kyseissä pykälässä mainittuihin ruokaan, lääkkeisiin ja tilapäiseen asumispalveluun. Välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamiseksi ovat käytettävissä kaikki sosiaalihuoltolain 14 §:n palvelut.

Lopuksi
Kirjoituksilla ja puheella luomme huomaamattamme todellisuutta, ja ajattelumallimme muuttuvat todeksi esimerkiksi sosiaalityön käytännöissä ja kohtaamissa asiakkaan kanssa. Esimerkiksi paperittomiin viittaaminen sanoilla “lainsuojaton” tai “yhteiskunnan tai sosiaaliturvan ulkopuolella oleva” saattaa luoda mielikuvaa siitä, että paperittomille ei ole tarjolla tai heille ei tarvitse järjestää terveyden- tai sosiaalihuollon palveluita, vaikka tämä ei pidä paikkaansa. On totta, että he eivät ilman kotikuntamerkintää kuulu asumisperustaisen sosiaaliturvan piiriin, mutta sosiaalihuollon piiriin he kyllä kuuluvat. Kiireelliset ja välttämättömät palvelut on turvattu heille perustuslain (731/1999) 19 §:n nojalla.

Kirjoittaja:
Annika Hautaranta (sosiaalityön opiskelija, Jyväskylän yliopisto). Suoritin syventäviin sosiaalityön pääaineopintoihin kuuluvan harjoittelun Helsingissä Maahan muuttaneiden erityispalveluiden Erityisryhmien sosiaalityön tiimissä. Tiimi järjestää keskitetysti sosiaalihuollon palvelut Helsingissä oleskeleville paperittomille henkilöille.

Kuvat:
Jussi Hellsten / Helsingin kaupunki (kuva 1)
Camilla Bloom / Helsingin kaupunki (kuva 2) 

Lähteet
Katisko, M., Annala, I., Kalm-Akubardia, M., Kynsilehto, A., Marucco, C., Pehkonen-Elmi, T. & Viljanen, K. (2023). Paperittomien henkilöiden sosiaaliset oikeudet Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:6. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164606/VNTEAS_2023_6.pdf?sequence=1&isAllowed=y viitattu 13.6.2024

Nieminen, E. (2016). Paperittomuuden määrittelystä. Politiikasta – Ajankohtainen ja ajaton tiedeverkkolehti. https://politiikasta.fi/paperittomuuden-maarittelysta/ viitattu 11.6.2024

Sosiaali- ja terveysministeriö (2023). Paperittomien sosiaali- ja terveydenhuolto. https://stm.fi/paperittomien-terveydenhuolto viitattu 11.6.2024

Sosiaali- ja terveysministeriö (2024). Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2024. Sosiaali- ja terveysministeriön JULKAISUJA 2024:13. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165650

THL (2023). Paperittomat. https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/maahanmuutto-ja-hyvinvointi/paperittomat viitattu 11.6.2024

Oikeuslähteet
Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301 viitattu 17.6.2024

Terveydenhuoltolaki (1326/2010) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 viitattu 17.6.2024

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2021/20210612 viitattu 17.6.2024

Perustuslaki (731/1999) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 viitattu 17.6.2024