Kuntavaalitilaisuus maahan muuttaneiden erityispalveluiden asiakkaille oli menestys!
Demokraattiset käytännöt voivat olla monelle maahan muuttaneiden erityispalveluiden asiakkaalle vieraita. Asiakkaille ei ole lainkaan itsestään selvää, että kaikilla 18 vuotta täyttäneillä, vähintään 2 vuotta Suomessa oleskeluluvalla asuneilla, on äänioikeus kuntavaaleissa.
Luottamus yhteiskuntaa kohtaan voi myös olla monin tavoin koeteltu ja rapautunut kotimaassa. Myös byrokraattiset, vaikeat ja pitkittyneet oleskelulupaprosessit ovat voineet nakertaa luottamusta suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ollen luottamuksen rakentaminen yhteiskuntaa ja sen toimintoja kohtaan on tärkeä tehtävä, jossa kaikkien maahan muuttaneiden kanssa työskentelevien ammattilaisten on tärkeää osaltaan olla mukana.
Niinpä tartuimme tuumasta toimeen! Perustimme vuoden 2024 helmikuussa kriittisen sosiaalityön ryhmän yksikköömme, jonka tavoite on edistää maahan muuttaneiden sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kriittisen sosiaalityön ryhmässä pyrimme tunnistamaan epäkohtia yhteiskunnassa, jotka estävät asiakkaidemme osallistumista yhteiskuntaan ja tarttumaan niihin. Niinpä sen jälkeen, kun osa asiakkaistamme ihmetteli, mitä vaaleihin liittyvä posti tarkoitti ja mitä vaalit edes ovat, päätimme järjestää kuntavaalitilaisuuden yksikkömme asiakkaille.
Kaikille puolueille lähetettiin kutsukirje, jossa toivotettiin helsinkiläiset ehdokkaat tervetulleeksi tilaisuuteen tapaaman uusia helsinkiläisiä ja kertomaan valtuustokauden tavoitteista. Tilaisuuteen ilmoittautui seitsemän ehdokasta neljästä eri puolueesta. Sosiaalityöntekijät kutsuivat asiakkaitaan kotoutumista edistävistä tiimeistä, kun he tulivat tapaamisiin tai puhelimitse. Osallistujien lukumäärä yllätti iloisesti ja paikalle saapui noin 50 asiakasta!
Tilaisuudessa pyrittiin puhumaan selkokieltä. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat esittelivät kuntavaalin tarkoitusta ja kertoivat, miten äänestäminen käytännössä tapahtuu. Sosiaalityöntekijä Elina Kekkonen juonsi tilaisuuden ja ohjasi keskustelua. Ehdokkaat olivat valmistautuneet tilaisuuteen puhumalla niistä asioista, joiden mekin ajattelemme olevan asiakkaillemme tärkeitä. Ihmiset kuuntelivat keskittyneesti ehdokkaita. He puhuivat monikulttuurisuudesta rikkautena, koulutuksesta sekä lasten leikkipaikoista, joissa voi solmia ystävyyssuhteita niin omankielisten kuin suomenkielistenkin kanssa. Ehdokkaat korostivat monikulttuurisuuden merkitystä ja hyvien väestösuhteiden edistämisestä erityisesti Helsingin kaupungin tärkeänä arvona.
Myös osallistujat olivat valmistautuneet, mikä kuului siinä, että he esittivät hyviä kysymyksiä ehdokkaille, esimerkiksi:
· Miten varmistetaan, että ei tule enää lisää leikkauksia julkisiin palveluihin?
· Miten varmistetaan, että nuorilla on paremmat mahdollisuudet työllistyä?
· Onko olemassa keinoja hillitä vuokrankorotuksia?
· Miksi rekrytoidaan työntekijöitä ulkomailta, kun Suomessakin on paljon työttömiä?
· Miten saisi lisää harrastuksia lapsille lähelle kotia?
Ehdokkaat vastasivat parhaansa mukaan. Ja vaikka kysymyksiin ei olekaan yksinkertaisia ratkaisuja, oli tärkeää, että paikalle tulleet maahan muuttaneet saivat äänensä kuuluviin. Tilaisuuden osallistujakunnan runsaslukuisuus osoitti meille, että maahan muuttaneilla helsinkiläisillä on kiinnostusta yhteisiin asioihin. Se puolestaan kertoo, että he tuntevat kuuluvansa osaksi Helsinkiä. Äänestysaktiivisuuden nostaminen maahan muuttaneiden keskuudessa voisi onnistua melko vaivattomasti lisäämällä demokratiakasvatusta kotoutumista edistävään työhön.
Tilaisuus poiki tutustumiskäynnin kaupunginvaltuuston tiloihin. Sinne menemme 14.5. Demokratiakasvatus jatkuu!
Teksti:
Kriittisen sosiaalityön ryhmä, Helsingin Maahan muuttaneiden erityispalvelut
Kuva: Sakari Röyskö / Helsingin kaupunki
Kommentit
Lähetä kommentti