Köyhä, kipeä ja iäkäs – kenen etu on vanhuusköyhyys?

Työelämän jälkeistä elämänvaihetta kutsutaan monissa yhteyksissä  kolmanneksi iäksi. Siihen sisältyy ajatus kuluttamisesta elämän merkityksellisenä sisältönä. Varsinkin talouselämälähtöiset toimijat näyttävät tästä innostuneen. Myös Euroopan komission strategia hopeataloudesta tukee käsityksiä siitä, että eläkkeellä nautitaan saavutetusta elintasosta.  

Kuvaa eläkeikäisten kuluttamisen kasvusta luo myös kulutustutkimus, jota koskevat uutisoinnit tuottavat turhan ruusuisen käsityksen aineellisista elinoloista. Uutisointien mukaan eläkeikäisten kulutusmenot kasvavat rajusti, reilusti, reippaasti jne.

Olisipa ikääntyminen näin auvoista ja yksinkertaista! Myös ikäihmisten parissa on köyhiä, joiden kuluttamisen mahdollisuudet hyvin rajalliset. Tämän olemme havainneet gerontologisen sosiaalityön yksiköissä, joissa vietettiin 1-vuotispäivää 1.2.2019. Reilun vuoden verran olemme voineet paneutua aikaisempaa tiiviimmin köyhyyskysymyksiin, josta tuotamme sosiaalisen raportin.

Köyhyyttä ei kuitenkaan ole ennen kuin siitä on todisteita. Sen olemassaolosta haetaan näyttöä mittaamalla ja määrittelemällä sitä. Yleisesti käytetyt mittarit, kuten suhteellinen tulomittari tai toimeentulotuen asiakkuus, ovat osoittautuneet ongelmallisiksi vanhuusköyhyyden osalta. Köyhyyttä kuvaavilla käsitteillä, absoluuttisella ja suhteellisella köyhyydellä, on mahdollista tavoittaa vanhuusköyhyyttä mittareita paremmin. Absoluuttista köyhyyttä eli perustarpeiden puutetta ei onneksi tule ilmi; kaikille on vesi, ravinto, vaatetus ja suoja turvattu. Sen sijaan asiakkaita, jotka täyttävät suhteellisen köyhyyden määritelmän, tavataan gerontologisessa sosiaalityössä päivittäin. Heillä ei ole samaa yleistä varallisuus- tai tulotasoa kuin muilla yhteiskunnan jäsenillä.

Käyttökelpoinen köyhyyden käsite on suhteellinen deprivaatio. Kyse on pitkälti osattomuudesta esimerkiksi tyypillisinä pidetyistä elämäntyyleistä. Rahaa on niukasti ylläpitää aineellista hyvinvointia. Köyhä eläkeläinen ei matkusta, ja hänen mahdollisuutensa harrastaa ovat rajalliset. Hän ei hanki uusia huonekaluja rikkinäisten tilalle vaan paikkaa ja teippaa vanhoja kasaan. Vaatteita käytetään, kunnes ne ovat puhki ja päivä paistaa läpi. Jääkaapissa on avattu purkki hernekeittoa ja makkaraa. Elämä on paitsiossa. Ei oikein kuulosta hopeataloudelta eikä pienimutoiselta kulutusjuhlaltakaan.

Aineellinen köyhyys kulkee käsi kädessä sosiaalisen syrjäytymisen kanssa. Syrjäytymiskeskustelu on onnistunut ohittamaan ikääntyvän väestön kysymykset. Köyhyys, huono-osaisuus ja terveys ovat yhteydessä toisiinsa. Sairaudet koskettavat huono-osaisia muita useammin. On todettu, että koettu hyvinvointi on köyhien keskuudessa vähäisempää kuin ei-köyhien. Pienet tulot aiheuttavat turvattomuutta. Kun palveluista on vaikea maksaa, niitä ei hankita ja tällä on vaikutusta hyvinvointiin.

Köyhien iäkkäiden määrän arvioiminen on tunnetusti hankalaa. Suuntaa voi kuitenkin arvioida tilastojen valossa. Vanhuuseläkkeellä olevia helsinkiläisiä on hieman yli 100 000 henkeä. Kun helsinkiläisen eläkeläisen keskimääräinen eläke on 2100 euroa kuukaudessa, niin neljänneksen eli 25 000 eläkeläisen tulot ovat noin 1000 euroa kuukaudessa. Heitä voi sanoa köyhiksi. Yli 22 000 ikäihmistä sai asumistukea vuonna 2017. Iso vuokra ja pieni eläke ovat vaikea yhdistelmä. Monet silti sinnittelevät, kun eivät muutakaan voi. On asiakkaita, jotka käyvät leipäjonossa. Monet lopettavat kotihoidon palvelut vedoten rahattomuuteen. Heitäkin on, jotka jättävät lääkärin määräämät lääkkeet käyttämättä. On myös asiakkaita, jotka ovat velkaantuneet ottamalla pikavippejä.

Köyhimpiä ovat ikääntyneet, naiset ja yksinasuvat. Eläkeikäisten naisten köyhyysriski on miehiä korkeampi ja varsinkin 75 vuotta täyttäneiden naisten köyhyysriski on erityisen suuri. Syinä ovat muun muassa työhistorian lyhyys ja palkaton hoivatyö.

Köyhillä ikäihmisillä on ainainen talouslama. Luottoluokitus ei parane, suhdanteet eivät vaikuta, eikä bisnesenkeleitä löydy mistään. Kun risat ”byysat” alkavat hävettää, onnekkaimmat kiiruhtavat kirpputorille euron päivänä. Onnekkaat ovat niitä, joilla on toimintakykyä päästä paikan päälle. Jos menee loistavasti, ei ratikassakaan jää kiinni liputta kulkemisessa. Voi saada synergiaetua, jos samana päivänä pääsee leipäjonoon.

Kirpputoreilta ei saa kuitenkaan eurolla toimivaa kodinkonetta, jolle monet toivovat yhtä pitkää ikää kuin itsellä on. Pennin venyttäminen ei siinä paljoa auta, kun se penni ei vain veny, eikä verokannustetta ole. Maksukatot ovat korkealla, Kelan ukaasit hirvittävät ja arkkurahatkin on jo syöty. Tiimarin laseilla onneksi vielä näkee.

Gerontologisen sosiaalityön erityissosiaalityöntekijät Eija, Johanna, Mari ja Mia
Gerontologisen sosiaalityön sosiaalinen raportointi on luettevissa täällä.