Meidän perheemme on ihan normaali

Taideteos: Kim Somervuori

Ajatus ydinperheestä tyypillisenä ja toivottuna perhemallina elää ja voi hyvin 2020-luvun Suomessa. Kun puhutaan perheestä, monelle nousee ajatuksiin kuva äidistä, isästä ja 1,85 lapsesta. Perhemuotojen todellisuus on kuitenkin huomattavasti moninaisempi kuin monella ensimmäiseksi tulisi mieleen. Esimerkiksi sateenkaariperheiden määrä kasvaa (Lipasti & Pietiläinen 2020) ja yksinhuoltajaperheiden osuus on kaksinkertaistunut viidessäkymmenessä vuodessa (Väisänen 2014). Virallisten lukujen väliin mahtuukin kaikenkirjava joukko perhejärjestelyjä. Perhetutkimuksessa perhekäsitteen ongelmallisuus tiedostetaan ja tavoite on purkaa yksinkertaistavaa perheajattelua (Forsberg 2003, 7). Toisin sanoen, kriittisen perhetutkimuksen voi sanoa pureutuvan perhenormeihin ja niiden purkamiseen sekä perhekäsitteen uudelleen määrittelemiseen. 

Mitä normeilla sitten tarkoitetaan ja mitä hyötyä niistä on? Yhteiskunnassa on kautta aikojen vallinnut erilaisia oletuksia koskien sitä, millaisia ihmiset ovat ja millaisia heidän tulisi olla. Ihmiset, jotka solahtavat näiden oletusten raameihin, saavat raameista poikkeavia enemmän etuoikeuksia ja valtaa. Norminmukaisesti elävät ja olevat saavat myös helpommin elämässä mahdollisuuksia, turvallisuutta, näkyvyyttä ja kunnioitusta. Kääntöpuolena ihmiset, jotka elävät eri tavalla, saavat usein osakseen syrjintää ja vähäisempiä resursseja, sillä maailmaa ei ole suunniteltu heidän näkökulmastaan käsin. Usein normien mukaista elämistä noudatetaan ja kannatetaan tiedostamatta sen kummemmin, että taustalla vaikuttavat laajemmat, joskus julkilausumattomatkin yhteiskunnalliset kehykset. (Saarikoski & Kovero 2013).

Itäkadun perhekeskuksessa työskentelevät perheammattilaiset tapaavat työssään päivittäin lukemattomia keskenään hyvin erilaisia perheitä. Lapsiperheiden sosiaaliohjauksessa työskentelevä Tuuli Erkko haastatteli tätä blogikirjoitusta varten Sannaa (nimi muutettu), jonka perheen aikuiset eivät ole koskaan olleet parisuhteessa keskenään. Sanna tunnistaa normien vaikutuksen omassa elämässään: ”Ainakin se on osa normia, että pitää osata määritellä. Ja se on tosi vaikeaa. Määrittelyjen puolesta olen yksinhuoltaja. Käytännössä en ole yksinhuoltaja, enkä halua olla. Yksinhuoltajuus oli meille vain ainoa järkevä vaihtoehto minun mielestäni. Minulla ei ollut aikomustakaan ryhtyä suhteeseen tämän miehen kanssa, jonka kanssa sain lapsen.”

Sanna tuo myös esiin normien vaikutusta omalla kohdallaan kertoen, että yksinhuoltajaperhe ei ole hänenkään mielessään norminmukainen perhe. Sanna toteaa, ettei hän suunnitellut itselleen elämää, jota nyt elää. Hänelle itselleen on kuitenkin helppoa nähdä perheiden moninaisuutta melko tavanomaisena ilmiönä. ”Pidän ihan normaalina, että voi olla yksinhuoltajaperhe, sateenkaariperhe, uusperhe, adoptioperhe, tai että toinen vanhempi kuollut. Normaalia on se, mitä näkee olevan. Lapsetonkin perhe on perhe. Yksin ollessanikaan en kokenut olevani perheetön, koska kuulunhan tietenkin johonkin perheeseen.”

Olisi hyvä, että perhenormista poikkeavat perheet saisivat myös palstatilaa mediassa, jotta ydinperheen hegemonia ei veisi liikaa tilaa todelliselta elämältä. Jos näin käy, normista poikkeaminen voi aiheuttaa vakaviakin toiseuden kokemuksia. Liian tiukka pitäytyminen ydinperheen normissa voi aiheuttaa monenlaisia pulmia perheille, jotka eivät elä niin sanottua norminmukaista elämää. Pahimmillaan perhekäsityksen ahtaus voi jopa problematisoida ihmisten erilaisia todellisuuksia: joskus vallitseva tapa määritellä perhe jättää ihmisten todelliset tilanteet huomiotta ja joissakin tapauksissa jopa tuomitsee erilaiset tavat elää (Moring 2013, 45).

Sannalle perhetilanteen tuomitseminen on valitettavan tuttu ilmiö. ”Kun kerron omassa yhteisössäni ihmisille, että minulla on lapsi, kohtaan monenlaisia reaktioita, jotka mun täytyy vain kestää. Näin erityisesti silloin, kun kerron lapsesta ihmisille, jotka eivät mua tunne niin hyvin. Tälle [tilanteelle] saatetaan punastella ja ajatellaan, ettei tällaista oikein voi olla. Olen kokenut myös syyttelyä ja arvostelua tästä mitä on tapahtunut. Oon niin monenlaista kuullut, että en niin kauheasti enää välitä.”

Yhteiskunnassa vallitsevien normien lisäksi Suomessakin ovat saaneet näkyvyyttä erilaiset ryhmittymät, jotka pyrkivät pönkittämään ydinperheen asemaa omaa agendaansa vahvistaen. Perheammattilaiset ovat useimmiten yhtä mieltä siitä, että muiden kuin ydinperheiden tuomitseminen on lapsille vahingollista – tästä ovat kirjoittaneet hiljattain ammattilaiset esimerkiksi Kirkko ja kaupunki –lehden mielipideosastolla (Höykinpuro ym. 2020) kuluvana syksynä. Hyvääkin kehitystä on onneksi tapahtunut monimuotoisten perheiden näkökulmasta. Istuvan hallituksen hallitusohjelmassa on huomioitu perheiden monimuotoisuutta poikkeuksellisen laajasti: perhevapaita ollaan uudistamassa, kahta kotia asuvien lasten tilannetta helpotetaan ja ei-ydinperheissä elävien lasten oikeudellista asemaa on tarkoitus parantaa (Mäkinen 2019).

Monimuotoisille perheille normista poikkeaminen tuottaa erilaisia haasteita. Perheet ovat joutuneet kohtaamaan esimerkiksi sen tosiseikan, että erilaiset palvelut eivät välttämättä kohtaa todellisuuden kanssa. Esimerkiksi sateenkaariperheet saattavat kohdata tilanteita, ettei heidän elämäntilanteeseensa sopivaa lainsäädäntöä ole lainkaan olemassa. Vuoroasumista toteuttavat lapsiperheet törmäävät todellisuuteen, jossa koulukuljetusta ei ole mahdollista saada molemmista lapsen kodeista, sillä lapsella voi olla vain yksi virallinen osoite. Ydinperheen hajoaminen saattaa laukaista sen aikuisissa osapuolissa jopa epäonnistumisen tunteita: kun ydinperhe hajoaa, myös norminmukainen tapa elää murenee. Lapsille on kuitenkin huomattavasti haitallisempaa asua riitaisessa kuin kahta kotia asuvassa perheessä. Itäkadun perhekeskuksessa lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnissa näkyy selvästi, että hyvin erilaiset perheet toimivat hyvin, kun aikuisten kesken löytyy yhteisymmärrys. Samaan aikaan näkyvät suuret hankaluudet ja lasten tukala tilanne, kun vanhemmat riitelevät esimerkiksi lasten huoltajuudesta ja tapaamisista.

Sannalla on kokemuksia ammattilaisten ennakkokäsityksistä. ”Sitten on kokemus tällaisesta palvelusta, missä on puhuttu, että me ollaan erottu. Se ei ollut se, mitä mä ajattelin [meidän tilanteesta]. Kun meillä ei koskaan ollut sellaista suhdetta, mistä oltais erottu. Mä olisin vain toivonut, että oltais käytetty vaikka niitä mun käyttämiä sanoja siitä, että ei olla niin paljon yhdessä. Koen, että työntekijällä oli sellainen käsitys, että tää meidän tilanne ei ole ihan normaali. Meille annettiin ymmärtää, että sellaista tilannetta ei oikein voi olla, mikä meillä oli. Että ei oltu suhteessa, vaikka vietimme paljon aikaa yhdessä. Ja aikaahan me vietimme keskenämme paljon siksi, että molemmat halusimme olla pienen vauvan kanssa ja olimme onnellisia lapsesta”, Sanna kertoo.

Lisäksi perheet saattavat joutua perustelemaan sekä ammattilaisille että muille ihmisille tapaansa elää, jos se poikkeaa ydinperheideaalista. Sanna kertoo kokemuksistaan perhevalmennuksesta: ”Perhevalmennuksessa tuli joskus sellainen olo. Mä vaan mainitsin, että emme asu yhdessä, eikä edes työntekijä tiennyt miten suhtautua meihin. Me ollaan täällä perhevalmennuksessa ja halusin heittää sellaisen, että ei kai tässä pitäisi olla mitään oletuksia siitä, millainen perhe on. Siinä tilanteessa olisi tuntunut kivalta, että olisi sanottu jotain, millä erilaisista tilanteista olisi tehty normaaleja. Eikä olisi vain vaihdettu aihetta.”

Keskeistä perheiden kannalta on se, että perheisiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti siten, että kaikki perheet ovat normaaleja. Perheammattilaiset saattaisivatkin tarvita lisäkoulutusta monimuotoisten perheiden kohtaamiseen. Ydinperheoletuksesta lähtevät ammattilaiset saattavat pahimmillaan aiheuttaa toiseuden kokemuksia perheille, joilla niitä on jo riittämiin entuudestaankin. Palveluissa asioimisen soisi olevan perheille ennakkoajatuksista vapaata aluetta.


Kirjoitus: Sosiaalityöntekijä Eveliina Kojo ja Itäkadun perhekeskuksen viestintäryhmä 

Asiakashaastattelu: Tuuli Erkko lapsiperheiden sosiaaliohjaus

Kuvat: Jukka Piitulainen



Lähteet:

Forsberg, Hannele (2003) Hajottavat ja koossapitävät tunteet. Teoksessa Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Toim. Hannele Forsberg, Ritva Nätkin, 7–15. Helsinki: Gaudeamus.

Höykinpuro, Yuri ym. (21.9.2020) Mielipide: Aito avioliitto –järjestön toiminta on vahingollista lapsille ja nuorille. Kirkko ja kaupunki [mielipidekirjoitus]. Haettu osoitteesta https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/mielipide-aito-avioliitto-jarjeston-toiminta-on-vahingollista-lapsille-ja-nuorille#76a83472

Lipasti, Laura & Pietiläinen, Marjut (11.9.2020) Sateenkaariperheiden määrä kasvaa – osa perheistä jää tilastoissa yhä piiloon. Tilastokeskus. Haettu osoitteesta http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/sateenkaariperheiden-maara-kasvaa-osa-perheista-jaa-tilastoissa-yha-piiloon/

Moring, Anna (2013) Oudot perheet: Normeja ja ihanteita 2000-luvun Suomessa. Helsingin yliopisto.

Mäkinen, Juha (30.9.2019) Perhenormit ovat murtumassa kuten Berliinin muuri aikoinaan. Maailman kuvalehti [lehtikirjoitus]. Haettu osoitteesta https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/5/pitkat/perhenormit-ovat-murtumassa-kuten-berliinin-muuri-aikoinaan

Saarikoski, Atlas & Kovero, Solja (2013) Älä oleta - Normit nurin! Normikriittinen käsikirja Seta.

Väisänen, Heidi (2014) Yksinhuoltajaperheet Suomessa. Väestöliitto. Haettu osoitteesta https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/perheet/yksinhuoltajaperheet_suomessa/