Koronapandemian vaikutukset lähisuhdeväkivaltaan
Lähes kyllästymiseen asti on mediassa viime aikoina puhuttu koronapandemian vaikutuksesta ihmisten väliseen yhteiseloon ja perheiden arkeen. Aihe on kuitenkin sen verran tärkeä, että otetaan se vielä kerran esille, keskittyen perhekeskuksen ja lähisuhdeväkivallan näkökulmaan. Nyt kun tunnelin päässä on jo hieman valoa ja rokotukset etenevät, on hyvä analysoida sitä, mistä kaikki lähti liikkeelle ja pohtia myös sitä, mitä tästä kaikesta seurasi. Harva osasi aavistaa mitä tapahtuisi, kun koronavirusta ensimmäisen kerran Suomesta tavattiin 29.1.2020.
Muutos oli totaalinen, kun yhteiskuntaa alettiin laittaa tämän uuden, näkymättömän uhkan edestä kiinni. Jaetun elämän tilalle tuli hiljaisuus, kun julkinen elämä kahviloineen, kuntosaleineen ja konsertteineen pantiin terveydensuojelullisista syistä säppiin. Myös kadut tyhjenivät, kun ihmiset linnoittautuivat omiin koteihinsa. Näin myös yleisestä tuli yksityistä, ja yksityisestä salattua. Sosiaalinen aika pysähtyi.
Mitä tämä sitten tarkoitti perheiden arjessa? Kun aiemmin tärkeät tukiverkot tulivat koronan aiheuttaman tautiuhan takia tukituiksi, olivat perheet yksin niin ilojensa kuin surujensa kanssa. Tämä alkoi jossain vaiheessa näkyä myös tilastoissa. Julkisten häiriöiden tilalle tulivat noin neljänneksellä edelliseen vuoteen verrattuna kasvaneet poliisin kotihälytykset, kun kodin sisällä tapahtuva rähinöinti ja epätoivo alkoivat lisääntyä. Nuorten ja lasten ongelmat syvenivät, ja jo orastavissa ongelmissa olleiden alkoholiongelmat kasvoivat. Hyvin kuvaavaa oli se, että esimerkiksi tukea antavissa chat-palveluissa ylitettiin jo toukokuussa edellisten vuoden yhteydenottojen lukumäärä (Yle 3.12.2020; Yle 11.3.2021).
Myös väkivalta lisääntyi. Alkuvuoden 2020 aikana yksityisasunnoissa tapahtuneita pahoinpitelyitä tuli poliisin tietoon 7300, joka oli korkein luku sitten vuoden 2012. Kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 10 %. Tammi-kesäkuussa kasvua oli vuoteen 2019 verrattuna 12 % (Haapakangas 2020). Tilanteesta kärsivät erityisesti naiset, sillä kuten Helsingin Sanomat otsikoi näyttävästi viime joulukuussa, oli pandemia lisännyt naisten kohtaamaa väkivaltaa maailmanlaajuisesti keskimäärin 30 % (HS 1.12.2020).
Itäkadun perhekeskuksen lastensuojelussa ja lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnissa tilanne on näkynyt niin kasvaneena perheiden sisällä tapahtuvana aikuisten välisenä väkivaltana kuin myös kasvaneena lapsiin kohdistuvana väkivaltana. Koronapandemiaan liittyvä paine kuormittaa perheitä, eivätkä väkivallan uhrit ja tekijät saa aina tarvittavaa apua. Eristäytyminen on johtanut siihen, että niissä perheissä, joissa ongelmia ilmenee, yritetään pitää rauha maassa viimeiseen asti. Toistuvasti väkivallan uhreina olevat eivät ole päässeet ensivaiheen ratkaisuna tuttaviensa luokse tilanteissa, joissa turvakotiin lähteminen on saattanut tuntua liian isolta ratkaisulta.
Myös käytöshäiriöiset lapset ovat työllistäneet, sillä koulun, läheisten muodostamien tukiverkostojen ja harrastusten suomaa kontrollia ja kasvatusapua ei ole ollut tarjolla. Poliisi on kotihälytysten kasvun takia ollut ylityöllistetty, minkä johdosta tarvittavan virka-avun saaminen on alkanut olla lastensuojelulle hankalaa. Yhä enemmän on kantautunut viestiä siitä, että pitäisi olla ns. tilanne päällä, että apua tulee, mikä on ollut keskustelemisen arvoinen epäkohta. Vastuu lapsista ja omasta hyvinvoinnista on ollut palveluiden kuormittuessa yhä enemmän vanhemmilla, joilla ei välttämättä ole oma jaksaminen tai kompetenssi riittänyt. Sen seurauksena ovat seinät saattaneet alkaa kaatua päälle, jolloin pahimmassa tapauksessa ovat myös nyrkit alkaneet heilua. Tällöin ovat lastensuojelun avut olleet tarpeen.
Tunnelma on kaiken tämän keskellä odottava, eikä liian iso numero jonotuslapussa tuo toivoa tämän odotuksen loppumisesta, mikä saattaa edelleen kärjistää ongelmia. Kyse on aika pitkälti hallinnan tunteesta tai yhä etenevässä määrin sen puutteesta, minkä johdosta myös ihmisten usko pandemian aikaiseen eristykseen on ollut hiipumassa. Poliitikkojenkin on vaikea miettiä tulevaisuutta, kun tilanne elää, tartuntamäärät vaihtelevat ja ihmiset muuttuvat kärsimättömiksi. Resurssien kohdentamisesta aina tiettyyn suuntaan ei ole myöskään ollut takuita, vaikka näitä onkin dynaamisesti pyritty jatkuvasti tarkastelemaan.
Perhekeskuksen näkökulmasta näyttää selvältä, että tarkastelua kaipaisi tällä hetkellä kotiin saatavien palveluiden tilanne. Lisäresurssit juuri jalkautuvaan, ennaltaehkäisevään työhön toisivat valtavia säästöjä myös erilaisten päihde- ja mielenterveyspalveluiden tulevia kustannuksia hillitsemällä. Jokainen lähisuhdeväkivallalta pelastettu ihminen voi myös katkaista monisukupolvisen kierteen, jossa kaltoin kohdelluksi tulleet yksilöt uusintavat epäterveellä tavalla tapahtuvaa turhautumisen purkamista taas tuleville sukupolville. Erityisesti lasten varhaisella kaltoinkohtelulla on pitkäkestoiset jäljet, sillä se voi aiheuttaa monenlaisia häiriöitä lasten itsetunnossa, tunteiden sääntelyssä, sosiaalisissa taidoissa sekä perusturvallisuuden kokemisessa. (Holmberg 2000, 14.) Fyysinen ja henkinen väkivalta ovat molemmat haitallisia ja voivat saada aikaan monenlaisia ruumiillisia ja henkisiä vaurioita.
Ennaltaehkäisyn lisäksi olisi yhtä tärkeä pohtia myös niitä keinoja, joilla perheväkivaltaan toistuvasti ja selkeästi syyllistyneitä aikuisia voitaisiin uhrin sijaan toimittaa pois perheen luota siten, ettei perheen tarvitsisi poistua. Nämä ovat isoja kysymyksiä, joihin ei ole helppoa vastausta. Epäkohtia on kuitenkin tärkeä tuoda esille yhteiseen keskusteluun, jotta voitaisiin alkaa pohtia niille ratkaisuja. Pandemian tuoman paineen keskellä olisi edelleen toivottavaa jaksaa puhaltaa yhteen hiileen ja välittää läheisistä, olla herkkänä naapurista kantautuville viesteille, ja muistaa ne, jotka ovat joutuneet pandemian takia lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Tyhjät kadut eivät kerro siitä, että elämä olisi loppunut. Se vain odottaa lukittuna aikaa, jolloin se pääsisi taas ulos kukoistamaan. Moni tarvitsee kuitenkin sitä ennen vielä tukea ja kannatusta siinä, ettei yhteentörmäyksiä tulisi, ja heikoimmassa asemassa olevat saisivat tarvitsemansa tuen.
Kirjoitus: Sosiaalityöntekijä Simo Laakso ja Itäkadun rakenteellisen työn viestintäryhmä
Kuvat: Pixabay
Lähteet
Haapakangas, K. (2020). Parisuhdeväkivallasta tehdyt ilmoitukset lisääntyivät kevään aikana. Tieto & Trendit, Tilastokeskus, artikkeli julkaistu 14.7.2020. Luettu osoitteessa: http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/parisuhdevakivallasta-tehdyt-ilmoitukset-lisaantyivat-kevaan-aikana/
Helsingin Sanomat (1.12.2020). Koronaviruspandemia on lisännyt väkivaltaa naisia kohtaan – ”Hallitusten covid-tukipaketeissa ei ole huomioitu naisia”, moittii YK:n naisjärjestön johtaja. Helsingin sanomat, kirjoitus Jenni Jeskanen. Luettu osoitteessa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007653022.html
Muutos oli totaalinen, kun yhteiskuntaa alettiin laittaa tämän uuden, näkymättömän uhkan edestä kiinni. Jaetun elämän tilalle tuli hiljaisuus, kun julkinen elämä kahviloineen, kuntosaleineen ja konsertteineen pantiin terveydensuojelullisista syistä säppiin. Myös kadut tyhjenivät, kun ihmiset linnoittautuivat omiin koteihinsa. Näin myös yleisestä tuli yksityistä, ja yksityisestä salattua. Sosiaalinen aika pysähtyi.
Mitä tämä sitten tarkoitti perheiden arjessa? Kun aiemmin tärkeät tukiverkot tulivat koronan aiheuttaman tautiuhan takia tukituiksi, olivat perheet yksin niin ilojensa kuin surujensa kanssa. Tämä alkoi jossain vaiheessa näkyä myös tilastoissa. Julkisten häiriöiden tilalle tulivat noin neljänneksellä edelliseen vuoteen verrattuna kasvaneet poliisin kotihälytykset, kun kodin sisällä tapahtuva rähinöinti ja epätoivo alkoivat lisääntyä. Nuorten ja lasten ongelmat syvenivät, ja jo orastavissa ongelmissa olleiden alkoholiongelmat kasvoivat. Hyvin kuvaavaa oli se, että esimerkiksi tukea antavissa chat-palveluissa ylitettiin jo toukokuussa edellisten vuoden yhteydenottojen lukumäärä (Yle 3.12.2020; Yle 11.3.2021).
Myös väkivalta lisääntyi. Alkuvuoden 2020 aikana yksityisasunnoissa tapahtuneita pahoinpitelyitä tuli poliisin tietoon 7300, joka oli korkein luku sitten vuoden 2012. Kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 10 %. Tammi-kesäkuussa kasvua oli vuoteen 2019 verrattuna 12 % (Haapakangas 2020). Tilanteesta kärsivät erityisesti naiset, sillä kuten Helsingin Sanomat otsikoi näyttävästi viime joulukuussa, oli pandemia lisännyt naisten kohtaamaa väkivaltaa maailmanlaajuisesti keskimäärin 30 % (HS 1.12.2020).
Itäkadun perhekeskuksen lastensuojelussa ja lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnissa tilanne on näkynyt niin kasvaneena perheiden sisällä tapahtuvana aikuisten välisenä väkivaltana kuin myös kasvaneena lapsiin kohdistuvana väkivaltana. Koronapandemiaan liittyvä paine kuormittaa perheitä, eivätkä väkivallan uhrit ja tekijät saa aina tarvittavaa apua. Eristäytyminen on johtanut siihen, että niissä perheissä, joissa ongelmia ilmenee, yritetään pitää rauha maassa viimeiseen asti. Toistuvasti väkivallan uhreina olevat eivät ole päässeet ensivaiheen ratkaisuna tuttaviensa luokse tilanteissa, joissa turvakotiin lähteminen on saattanut tuntua liian isolta ratkaisulta.
Myös käytöshäiriöiset lapset ovat työllistäneet, sillä koulun, läheisten muodostamien tukiverkostojen ja harrastusten suomaa kontrollia ja kasvatusapua ei ole ollut tarjolla. Poliisi on kotihälytysten kasvun takia ollut ylityöllistetty, minkä johdosta tarvittavan virka-avun saaminen on alkanut olla lastensuojelulle hankalaa. Yhä enemmän on kantautunut viestiä siitä, että pitäisi olla ns. tilanne päällä, että apua tulee, mikä on ollut keskustelemisen arvoinen epäkohta. Vastuu lapsista ja omasta hyvinvoinnista on ollut palveluiden kuormittuessa yhä enemmän vanhemmilla, joilla ei välttämättä ole oma jaksaminen tai kompetenssi riittänyt. Sen seurauksena ovat seinät saattaneet alkaa kaatua päälle, jolloin pahimmassa tapauksessa ovat myös nyrkit alkaneet heilua. Tällöin ovat lastensuojelun avut olleet tarpeen.
Tunnelma on kaiken tämän keskellä odottava, eikä liian iso numero jonotuslapussa tuo toivoa tämän odotuksen loppumisesta, mikä saattaa edelleen kärjistää ongelmia. Kyse on aika pitkälti hallinnan tunteesta tai yhä etenevässä määrin sen puutteesta, minkä johdosta myös ihmisten usko pandemian aikaiseen eristykseen on ollut hiipumassa. Poliitikkojenkin on vaikea miettiä tulevaisuutta, kun tilanne elää, tartuntamäärät vaihtelevat ja ihmiset muuttuvat kärsimättömiksi. Resurssien kohdentamisesta aina tiettyyn suuntaan ei ole myöskään ollut takuita, vaikka näitä onkin dynaamisesti pyritty jatkuvasti tarkastelemaan.
Perhekeskuksen näkökulmasta näyttää selvältä, että tarkastelua kaipaisi tällä hetkellä kotiin saatavien palveluiden tilanne. Lisäresurssit juuri jalkautuvaan, ennaltaehkäisevään työhön toisivat valtavia säästöjä myös erilaisten päihde- ja mielenterveyspalveluiden tulevia kustannuksia hillitsemällä. Jokainen lähisuhdeväkivallalta pelastettu ihminen voi myös katkaista monisukupolvisen kierteen, jossa kaltoin kohdelluksi tulleet yksilöt uusintavat epäterveellä tavalla tapahtuvaa turhautumisen purkamista taas tuleville sukupolville. Erityisesti lasten varhaisella kaltoinkohtelulla on pitkäkestoiset jäljet, sillä se voi aiheuttaa monenlaisia häiriöitä lasten itsetunnossa, tunteiden sääntelyssä, sosiaalisissa taidoissa sekä perusturvallisuuden kokemisessa. (Holmberg 2000, 14.) Fyysinen ja henkinen väkivalta ovat molemmat haitallisia ja voivat saada aikaan monenlaisia ruumiillisia ja henkisiä vaurioita.
Ennaltaehkäisyn lisäksi olisi yhtä tärkeä pohtia myös niitä keinoja, joilla perheväkivaltaan toistuvasti ja selkeästi syyllistyneitä aikuisia voitaisiin uhrin sijaan toimittaa pois perheen luota siten, ettei perheen tarvitsisi poistua. Nämä ovat isoja kysymyksiä, joihin ei ole helppoa vastausta. Epäkohtia on kuitenkin tärkeä tuoda esille yhteiseen keskusteluun, jotta voitaisiin alkaa pohtia niille ratkaisuja. Pandemian tuoman paineen keskellä olisi edelleen toivottavaa jaksaa puhaltaa yhteen hiileen ja välittää läheisistä, olla herkkänä naapurista kantautuville viesteille, ja muistaa ne, jotka ovat joutuneet pandemian takia lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Tyhjät kadut eivät kerro siitä, että elämä olisi loppunut. Se vain odottaa lukittuna aikaa, jolloin se pääsisi taas ulos kukoistamaan. Moni tarvitsee kuitenkin sitä ennen vielä tukea ja kannatusta siinä, ettei yhteentörmäyksiä tulisi, ja heikoimmassa asemassa olevat saisivat tarvitsemansa tuen.
Kirjoitus: Sosiaalityöntekijä Simo Laakso ja Itäkadun rakenteellisen työn viestintäryhmä
Kuvat: Pixabay
Lähteet
Haapakangas, K. (2020). Parisuhdeväkivallasta tehdyt ilmoitukset lisääntyivät kevään aikana. Tieto & Trendit, Tilastokeskus, artikkeli julkaistu 14.7.2020. Luettu osoitteessa: http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/parisuhdevakivallasta-tehdyt-ilmoitukset-lisaantyivat-kevaan-aikana/
Helsingin Sanomat (1.12.2020). Koronaviruspandemia on lisännyt väkivaltaa naisia kohtaan – ”Hallitusten covid-tukipaketeissa ei ole huomioitu naisia”, moittii YK:n naisjärjestön johtaja. Helsingin sanomat, kirjoitus Jenni Jeskanen. Luettu osoitteessa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007653022.html
Holmberg, T. 2000. Lapset ja perheväkivalta. Helsinki: Lasten keskus
Yle (3.12.2020). Kotihälytysten määrä on kasvanut jopa neljänneksellä korona-aikana. Ylen uutiset, kirjoitus Aino Vasankari. Luettu osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-11678580
Yle (3.12.2020). Kotihälytysten määrä on kasvanut jopa neljänneksellä korona-aikana. Ylen uutiset, kirjoitus Aino Vasankari. Luettu osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-11678580
Yle (11.3.2021). Korona-ajan neljän seinän ankeus saa monet juomaan enemmän: ”Ongelmia on, ja osalla ne ovat kärjistyneet”, sanoo A-klinikan johtaja. Ylen uutiset, kirjoitus Tuukka Lukinmaa. Luettu osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-11831479
Kommentit
Lähetä kommentti