Luoko digitalisaatio kahden kerroksen väkeä?

Syksyllä 2022 Helsingin Itäkadun perhekeskuksen rakenteellisessa työssä alettiin kiinnittää huomiota digitalisaation lapsiperheiden vanhemmille aiheuttamiin haasteisiin. Digitalisoituminen oli jo ennen tätä ollut pitkään nouseva trendi, mutta isoimman sysäyksen se sai silloin, kun koronapandemia alkoi siirtää julkisia palveluita, työpaikkoja, kouluja ja sosiaalista kanssakäymistä yhä enemmän digitaaliseen muotoon. Sen seurauksena monet yhteiskunnan kannalta normaalit, kasvokkaiset ja turvalliset, arkeen struktuuria tuovat toiminnot hävisivät verkkoon. Puhutaan valtavasta digiloikasta, joka tarkoitti sitä, että kansalaisten tuli hoitaa yhä enemmän asioitaan etänä.

Yllättävää kyllä, tämä pikavauhtia toteutettu potentiaalinen mahdollisuuksien tasa-arvo ei kuitenkaan kaikkien kannalta toiminut täysin tasavertaisesti. Tämä johtui siitä, että osallistumiseen tarvittiin sopivan tietotaidon lisäksi myös toimiva nettiliittymä, tietokone tai älypuhelin. Esimerkiksi opettajilla ei ollut paikoitellen sopivaa digitaalista osaamista, joten digiloikka oli myös kouluissa eri puolilla Suomea eriaikaista (XAMK 2020).

Uusi aika oli, ja on yhä edelleen vastoin odotuksia luomassa merkittävää eriarvoistumista. Tästä kertoo myös THL (2021), jonka mukaan digiloikka osui erityisen pahoin siihen kansanosaan, joka sosiaaliturvan lisäksi tarvitsee paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Heillä on useimmiten heikko pääsy palveluihin oman puhelimensa kautta, eikä tietokonetta ole välttämättä varaa hankkia. Kyse on materian lisäksi myös taidoista, ja vaikka ne olisivat tietokoneiden käyttämisen osalta kunnossa, saattaa puutteita olla esimerkiksi kotimaisten kielten taidoissa, yleisessä lukutaidossa tai vaikeuksissa ymmärtää viranomaiskieltä, puhumattakaan ikääntyneestä väestöstä ja iän myötä tulevista ongelmista, kuten huonosta näöstä.

Itäkadun perhekeskuksen viestintätyöryhmä teki aiheesta asiakashaastattelun, jossa edellä mainittu eriarvoistuminen tuli myös hyvin esille. Kysymyksinä olivat digitalisaation merkitys yleisesti, sekä se, miten digitalisoituminen vaikuttaa perheen elämään. Haastattelussa kyseltiin myös millaista on ollut hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon asioita digitaalisesti ja sitä, mitä hyötyjä ja haittoja tästä on mahdollisesti ollut.

Vastauksissa paljastuivat digitalisaation haasteet monissa asioissa, erityisesti jos henkilöllä on huono puhelin tai hän ei omista tietokonetta. Sosiaali- ja terveydenhuollon asioita on vaikea hoitaa, kun esimerkiksi hakemusten tekeminen ja erilaisten liitteiden lisääminen eivät onnistu. Tämä taas aiheuttaa ongelmia asioiden etenemiselle ja tukien saannille. Hyväksi koettiin esimerkiksi erilaiset sovellukset ja pankkiasioiden hoidot. Haitaksi taas mainittiin osaamistason puute ja tästä johtuva eri paikoissa juokseminen, kun joudutaan hakemaan asioihin apua. Tämä taas hidastaa ja kuormittaa koko auttamisjärjestelmää, puhumattakaan siitä, että asiakas kokee itsensä samalla tyhmäksi. 

Toimivien palveluiden suunnittelussa tulisikin aina ottaa huomioon palveluiden käyttäjien moninaisuus ja tämän moninaisuuden sisältämien yksilöiden erilaiset tarpeet. Yhä enemmän olisi tarvetta näiden tarpeiden kartoittamiselle, jolloin ne myös tunnettaisiin paremmin. Kokonaisuus tulisi aina olla ihmiselle ymmärrettävä, minkä takia sapluunan ei tulisi koskaan olla kaikille täysin sama. Palveluita tulisi aina kehittää siten, että jokainen oikeustoimikelpoinen kansalainen voisi myös digivapaasti asioida sote-palveluissa ja osaisi täyttää esimerkiksi toimeentulotukihakemuksensa itse, omalle osaamistasolleen sopivalla tavalla (THL 2021). Mikäli näin ei toimita, rikotaan ihmisten perusoikeuksia. Lisäksi luodaan ns. kahden kerroksen väkeä, jossa negatiivisessa oravanpyörässä oleva, apua tarvitseva kansalainen uudistaa epäonnistumisillaan omaa negatiivista osaamiskuvaansa, vaikka digiloikassa olisi paljon potentiaalia myös luoda onnistumisia ja laajentaa toimivaa palvelujärjestelmää.

Nyt olisikin erinomainen tilaisuus pohtia erilaisia, vaikuttavampia tukimuotoja niille, jotka eivät ole päässeet digiloikkaan mukaan. Sopivia tukimuotoja voisivat esimerkiksi olla toimivampi tietokoneen hankintatuki esimerkiksi ehkäisevän tai täydentävän toimeentulotuen kautta, ja ennen kaikkea parempi, non-stoppina tapahtuva sujuva digineuvonta, jota voisi esimerkiksi ottaa mukaan joka alueella toimivien perhekeskusten toimintaan. Yhtä tärkeää olisi kotouttamisessa panostaa kielikurssien lisäksi myös kansalais- ja digitaitoihin, joita tulisi aina harjoitella käytännössä. Oppia tehostamaan voitaisiin luoda erilaisia pedagogisia oppimisalustoja, jotka voisivat osaltaan parantaa kokonaisvaltaista oppimiskokemusta. Senioreiden ja muiden eri syistä digipalveluista syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten parissa taas tulisi panostaa enemmän kasvokkain tapahtuvaan palveluun. Tässä olisi mahdollista käyttää hyväksi vertaistuellista yhteisöllistä oppimista esimerkiksi erilaisten työpajojen muodossa.

Näillä pienillä toimenpiteillä vältettäisiin entistä suurempi kahtiajako tekniikan kehittyessä, erityisesti jos jossain vaiheessa siirrytään esimerkiksi lisättyyn todellisuuteen ja virtuaaliympäristöihin. Kehitys ei saisi ikinä olla sivistyneessä maailmassa eksklusiivista, vaan mukaan ottavaa ja mahdollistavaa. Tässä tarvittaisiin kuitenkin entistä rivakampaa ja nopeampaa reagointia. Teknistyvä yhteiskunta ei enää välttämättä ota huomioon ihmistä, joka häviää linjojen ulkopuolelle, sillä silloin tämän yksinäisen ääni on myös hävinnyt.

Kirjoittajat
Sosiaalityöntekijä Simo Laakso, Itäkadun perheneuvola
Sosiaalityöntekijä Pauliina Nylund, avohuollon lastensuojelu

Kuvat: Pixabay.com

Digineuvontaa:
Julkinen sektori tarjoaa jo nyt digineuvontaa eri paikoissa, joita oheinen sivusto on koonnut kattavasti:
https://www.hel.fi/seniorit/fi/elamantilanteet/arjen-palvelut/digineuvonta/ (linkki avautuu uudelle välilehdelle)

Digityöelämää-hanke:
Digityöelämää-hanke järjestää kursseja työttömille työnhakijoille. Kursseilla opetellaan työllistymistä, työelämää ja elämänlaatua tukevia digitaitoja. https://tyollisyyspalvelut.hel.fi/digityoelamaa (linkki avautuu uudelle välilehdelle)

Lähteet:
THL (2021). Julkisten palvelujen digitalisointi saattaa syventää eriarvoisuutta. Blogi-kirjoitus. Luettu 19.12. osoitteessa: https://blogi.thl.fi/julkisten-palvelujen-digitalisointi-saattaa-syventaa-eriarvoisuutta/

XAMK (2020). Digitaalista eriarvoisuutta jäljittämässä. XAMK Read, nro 4/2020. Luettu osoitteessa: https://read.xamk.fi/2020/kestava-hyvinvointi/digitaalista-eriarvoisuutta-jaljittamassa/