Seksityön stigma on moninainen ja sukupuolittunut ongelma, jonka vähentäminen voidaan aloittaa sosiaalityöstä

Seksityö on vielä muutama vuosikymmen sitten ollut selkeästi huono-osaiseksi kohtaloksi mielletty elämänpolku, mutta nykyisin niin mediassa kuin tutkimuksessakin nostetaan esiin näkökulmaa, joka korostaa seksityön olevan työ muiden ammattien rinnalla. Erilaiset seksityön positiivisessa valossa näyttävät henkilöhaastattelut sekä esimerkiksi OnlyFans-alustan suosio ovat olleet tervetulleita vastadiskursseja seksityön stigmatisoinnille.

Konservatiivisessa lähestymistavassa seksi- ja erotiikka-alan työntekijät (seksityöntekijät) nähdään perinteisesti kahden eri myytin läpi: joko huono-osaisina uhreina, jotka ovat tekemiensä huonojen valintojen vuoksi päätyneet tilanteeseensa, tai uhrin sijasta pahana, langenneena naisena, joka uhkaa avioliittoja, moraalia ja sivistyneitä arvoja (Vainio-Korhonen 2018, 19). Toisinaan julkisuudessa käydään keskusteluita, jotka virittävät seksityön normalisointiin liittyvät kannanotot uuteen vireeseen. Viimeksi syyskuussa 2025 Helsingin sanomat julkaisi oikeuspsykologin kirjoittaman seksityön normalisointia koskevan mielipidekirjoituksen, jossa kirjoittajan mukaan "seksityö ei kuitenkaan ole 'työ kuin työ'. Se koskee intiimiä itsemääräämisoikeutta ja sisältää väkivallan, kiristyksen, maine- ja psykologisten haittojen riskin tavalla, jota mikään muu ala ei tee." (Puolakka 2025). Kyseinen kirjoitus oli vastine Anna Kontulan haastatteluun.

Aiheuttaako seksityö työnä ja alana kiristyksen riskin tai maine- ja psykologisen haitan riskin, vai aiheuttaako sen seksityöhön yhteiskunnan toimesta kohdistettu stigma? Entä jos stigmaa ei olisi – mitä haittoja jäisi?

Seksityöstä ja lainsäädännöstä
Suomessa lainsäädäntömme sallii täysi-ikäisten välillä sekä seksin ostamisen että myymisen, mutta muun yritystoiminnan kanssa samalla viivalla seksityön ei voida sanoa olevan. Seksityöhön liittyy lain näkökulmasta erityistä säätelyä, jonka alkuperäinen tarkoitus ihmiskaupan ja parituksen ehkäisynä on hyvä, mutta joka kääntyy vapaasta tahdostaan seksityötä tekevien yrittäjien tappioksi ja myös turvallisuuskysymykseksi. Paritusta koskeva lainsäädäntö estää seksityöntekijöitä hankkimasta liiketilaa, mainostamasta työtään tai palkkaamasta henkilökuntaa – esimerkiksi omaksi turvakseen. Näin ollen lainsäädäntö ajaa toteuttamaan työn täysin yksin ja joko seksityöntekijän omassa tai seksityöntekijän asiakkaan kodissa. Jos tapaamisessa hyödynnetään kolmansia osapuolia, kuten hotelleja, on toimittava salaa. (Rikoslaki 20 luku 10 §.)

Rikoslain ohella seksuaalipalveluiden myymisestä säädetään järjestyslaissa. Järjestyslaissa (2 luku 7 § 1. mom) on erikseen määritelty, että seksuaalipalveluiden osto ja myyminen ovat yleisellä paikalla kiellettyjä. Jo hieman vanhemman, mutta yhtäältä viimeisimmän oikeusministeriön selvityksen mukaan julkisella paikalla seksin myymisestä tai ostamisesta annetuista sakoista 84 prosenttia oli annettu seksin myyjälle ja vain 16 prosenttia seksin ostajalle, toisinaan silloinkin, kun seksin ostajaa on kuultu erikseen poliisin toimesta (Niemi & Aaltonen 2013, 70–72). Suomessa seksiä myyvät pääsääntöisesti naiset ja sitä ostavat miehet (Kontula 2008, 43; Niemi & Aaltonen 2013, 70–72). Voimakas sukupuolijakauma muodostaa ilmiöön naiserityisen näkökulman ja saa kyseenalaistamaan järjestelmää, jossa on mahdollista sakottaa samasta rikkeestä vain naista.

Viranomaisvallan merkitystä stigman ylläpitämisessä on hyvä pohtia sen vaikutusten kautta. Seksityöntekijät toteavat stigman olevan työnsä vaarallisin puoli ja aiheuttavan merkittäviä vaikeuksia esimerkiksi terveydenhuollon ja poliisin kanssa asioidessa. Stigma nostaa merkittävästi kynnystä hakeutua palveluihin. Stigma saa kantajansa hakemaan vaihtoehtoisia palveluita julkiselle sektorille, välttämään rikosilmoituksen tekoa, salaamaan ammattinsa ja välttämään tiedon kirjaamista viranomaisrekistereihin. (Suokas 2022, 171–172; McCausland ym. 2022, 185–187; Ernst ym. 2021, 2, 5; Kontula 2008, 74.)

Mikä tekee seksityön stigmasta sosiaalisen ilmiön?
Tuomioistuinlaitoksella, lainsäätäjillä, poliisilla ja terveydenhuollolla on vielä matkaa seksityöhön kohdistavien asenteiden uudistamisessa. Sosiaalityöllä on eturivin paikka seurata muuttuvaa yhteiskuntaa, marginaali-ilmiöitä ja erilaisten väestöryhmien vahvuuksia, kuin myös ahdinkoa. Sosiaalityössä työskennellään sosiaalisten ongelmien parissa ja vielä muutama vuosi sitten sosiaalityön aineopintojen kurssimateriaaleissa seksityöstä puhuttiin prostituutiona ja se rinnastettiin sosiaaliseksi ongelmaksi päihderiippuvuuksien ja rikollisuuden ohella. Sosiaalityö on merkittävä tiedontuottaja yhteiskunnan päättäjätahoille ja omaa siten myös määrittelyvaltaa marginaali-ilmiöistä. Valtaa omaavana instituutiona sosiaalityön on tarkasteltava yhteiskuntaa sosiaalisena konstruktiona ja tarvittaessa huolehdittava diskurssien uudistamisesta, sillä historiassa on lukuisia esimerkkejä ilmiöistä, jotka toisena aikakautena ovat olleet tuomittavia, torjuttuja ja halveksittuja ja jotka tänä päivänä katsotaan normaaliksi osaksi yhteiskuntaa ja väestöä. Sosiaalityön tulee välttää yksipuoliseen näkökulmaan perustuvaa toiseuttamista ja uhridiskurssin tarpeetonta syventämistä. (Holmberg 2022, 141; Juhila 2002, 17; Juhila 2009, 54, 56.)

Ensimmäinen askel seksityön stigman vähentämiseen on tunnistaa seksityö ilmiönä, ammattina ja tehdä selvä erottelu seksityön sekä ihmiskaupan ja parituksen välillä. Ilmiön tunnistaminen saattaa jäädä sosiaalityössä vaillinaiseksi, sillä sosiaalityössä seksin myymistä koskeva koulutus on tuotettu usein ihmiskaupan tai parituksen tunnistamisen kontekstissa. Jos seksin myymistä käsitellään sosiaalityössä aina rikoksen kautta, jää valloilleen helposti käsitys, että seksityö on aina rikollista ja haavoittavaa. (Anasti 2020, 90.)

Myös käsitevalinnat sisältävät vallan käyttöä. Prostituutio on käsitteenä vanhentunut ja stigmaa syventävä. Prostituution arvolataus käy parhaiten ilmi sen etymologiasta, joka Suomen etymologisen sanakirjan (2025) mukaan on seuraava: Lähtökohtana lähinnä latinan prostitutio ’ammattimainen haureus; näkyviin asettaminen’, johdos verbistä prostituere ’häväistä, alentaa, panna julkisesti alttiiksi’, jossa pro ’eteen, esiin’ + statuere ’asettaa seisomaan’ (johdos sanasta status ’laita, olot, tila, asema; seisominen’, johdos verbistä stare ’seisoa’).

Seksityön käsite korostaa työtä, työntekijyyttä, toimijuutta ja erottaa työn yksilön muusta identiteetistä (Kontula 2008, 17–18, 34). Motiivit seksityölle ovat moninaisia ja seksityön pää- tai sivutoimisuus vaihtelee usein yksilön kohdalla. Seksityön ajatellaan usein tapahtuvan pakosta, mutta tutkimustiedon perusteella seksityötä tehdään usein myös sivutulotyyppisesti parempien tulojen (ei siis ainoiden tulojen) hankkimiseksi, itsenäisen työajan ja hyvän raha-ajankäyttö-suhteen tuoman vapauden vuoksi, sekä myös oman nautinnon vuoksi. Työ nähdään vaativana vuorovaikutustyönä, josta koetaan myös ammattiylpeyttä. (Kts. Ernst ym. 2021; Kontula 2008; Wahab 2004; Karandikar ym. 2025; Jones 2020.)

Sosiaalityössä ja myös muissa viranomaisissa tulisi olla avoin ajatukselle, että seksityö voi joissakin tapauksissa olla muutoin marginaalissa olevan henkilön voimavara sen sijaan, että se lisäisi huono-osaisuutta. Seksityö voi olla yksilön toimijuutta, osallisuutta ja valintamahdollisuuksia lisäävä työ erityisesti silloin, jos hän ei muun elämäntilanteensa vuoksi ole soveltuva muuhun työhön tai esimerkiksi kiinnittymään koulutukseen. (Wahab 2004, 156.) Kun tunnistetaan seksityö ilmiönä hyvin, tunnistetaan myös paremmin siihen kuulumattomat asiat, kuten hyväksikäyttösuhteet, sortaminen ja pakottaminen.

Sosiaalityön keskeisiin periaatteisiin kuuluu suhtautua ymmärtävästi erilaisiin elämänpolkuihin ja huomioida asiakkaiden yksilöllisyys. Näitä vanhoja ja arvokkaita periaatteita noudattaen on yhä syytä keskittyä yksilön omaan kokemukseen hänen tilanteestaan ja olla avoin ajatukselle siitä, että seksityö ei itseisarvoisesti ole huono-osaisuutta aiheuttavaa – stigmatisointi, väkivalta, eriarvoinen kohtelu ja häpeä sen sijaan ovat.

Teksti: Liisa Kotiniemi, aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijä
Kuva: Craig Whitehead/Unsplash

Kirjotus perustuu sosiaalityön maisteritutkielmaan Hyväksesi häpäisty: Institutionaalisen vallan ilmeneminen seksityöhön kohdistetussa stigmassa. Tutkielma on luettavissa Helsingin yliopiston Helda-julkaisuarkistossa.

Lähteet
Anasti, T. (2020). Street-Level Bureaucrats and Ethical Conflicts in Service Provision to Sex Workers. Ethics and Social Welfare, 14(1), 89–104.

Ernst, F., Romanczuk-Seiferth, N., Köhler, S., Amelung, T. & Betzler, F. (2021). Students in the Sex Industry: Motivations, Feelings, Risks, and Judgments. Frontiers in psychology, 12, 1–10.

Holmberg, S. (2022). Arki marginaalissa –Teoreettis-käsitteellinen katsaus elettyyn marginaalisuuteen. Teoksessa: Jokinen, A., Raitakari, S. & Ranta, J. (toim.) Sosiaalityö yhteiskunnan marginaaleissa: Konstruktionistisia jäsennyksiä. Tampere: Vastapaino. 139–162.

Juhila, K. (2002). Sosiaalityö marginaalissa. Teoksessa: Juhila, K., Forsberg, H. & Roivainen, I. (toim.). Marginaalit ja sosiaalityö. Jyväskylä: University of Jyväskylä. 11–19.

Juhila, K. (2009). Objektivointi ja subjektivointi sosiaalityön käytännöissä – Michel Foucault’n perintöä tulkitsemassa. Teoksessa: Mäntysaari, M., Pohjola, A. & Pösö, T. (toim.) Sosiaalityö ja teoria. Jyväskylä: PS-kustannus. 43–60.

Järjestyslaki 612/2003. Annettu Helsingissä 27.6.2003

Karandikar, S., Kieninger, K., Ploss, A., & Walkowski, L. (2025). “Helping Professionals, Hear Us Out!” What Sex Workers Want You to Understand About Their Work. Journal of Social Service Research. 51(2). 447–465.

Kontula, A. (2008). Punainen eksodus. Tutkimus seksityöstä Suomessa. Helsinki: Like.

McCausland, K., Lobo, R., Lazarou, M., Hallett, J., Bates, J., Donovan, B., & Selvey, L. A. (2022). ‘It is stigma that makes my work dangerous’: Experiences and consequences of disclosure, stigma and discrimination among sex workers in Western Australia. Culture, Health & Sexuality. 24(2), 180–195.

Niemi, J., & Aaltonen, J. (2013). Seksikaupan kohteen hyväksikäyttö: Seksinostokiellon toimivuuden arviointi. Selvityksiä ja ohjeita, nro 39. Oikeusministeriö.

Puolakka, P. (2025). Mielipide: On huolestuttavaa, että Anna Kontula normalisoi seksityön. Helsingin Sanomat. Julkaistu 6.9.2025.

Rikoslaki 1889/39. Annettu Helsingissä 19.12.1889.

Suokas, T. (2022). Kyllä mä tiedän miltä huora näyttää. Seksityön todellisuutta Suomessa. Helsinki: Basam Books.

Suomen etymologinen sanakirja. (2025). Prostituutio. Helsinki: Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72.

Vainio-Korhonen, K. (2018). Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa: seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Wahab, S. (2004). Trics of the trade. What Social Workers Can Learn about Female SexWorkers Through Dialogue. Qualitative Social Work. 3(2), 139–160.